
Reserviläisliitto vaatii Suomea pitäytymään EU:n kaavaileman puoliautomaattikiväärikiellon ulkopuolella. Reserviläisliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Mikko Savola muistutti lauantaina Tuusulassa Suomen puolustusratkaisusta, jossa sodan ajan joukot koostuvat lähes kokonaan reserviläisistä.
– Suomen Eduskunnan ja viranomaisten on tehtävä EU:lle selväksi, että tämä on Suomessa vahvasti kansalliseen turvallisuuteen liittyvä asia. Puolustusvoimien resurssit eivät riitä pelkillä kertausharjoituksilla ylläpitämään suuren reservimme ampumataitoja. Siihen tarvitaan reserviläisten omaehtoista ampumaharjoittelua, sanoo Savola.
Suomessa puolustus perustuu monesta muusta EU-maasta poiketen edelleen yleiseen asevelvollisuuteen ja suureen reserviin. Puolustusvoimien sodan ajan joukkojen vahvuus on 230.000 henkilöä, joista yli 97 prosenttia koostuu reserviläisistä. Savola muistutti, että kertausharjoitusten ohella reserviläisten sotilaallista osaamista ja kenttäkelpoisuutta ylläpidetään laajalla vapaaehtoistoiminnalla ja -koulutuksella.
– Hyvä ampumataito on yksi sotilaan tärkeimmistä, jollei tärkein taito. Reserviläisliiton puitteissa järjestetään vuositasolla noin 10.000 erilaista ampumakilpailua ja -harjoitusta, joissa käytetään laajasti erilaisia puoliautomaattipistooleita ja -kivääreitä. Nämä aseet muistuttavat Puolustusvoimien käytössä olevaa kalustoa, koska se on reserviläisten ampumataitojen ylläpidon kannalta tehokkainta.
EU:n komissio on jo pidempään valmistellut aselainsäädännön yhtenäistämistä unionin alueella. Keskiviikkona komissio julkaisi Pariisin iskujen seurauksena oletettua paljon pidemmälle menevän esityksen, jossa kiellettäisiin sotilasaseita muistuttavat puoliautomaattikiväärit. Suomessa juuri tämänkaltaisia aseita käytetään paljon reserviläisten laajassa ampumatoiminnassa.
Uudenmaan Reserviläispiirin piirineuvoston 30-vuotisjuhlassa 21.11. vieraillut puheenjohtaja Mikko Savola muistutti myös, että Suomen aselainsäädäntö on jo nyt yksi Euroopan kireimmistä eikä siltä osin tarvetta lisäkiristyksille ole.
– On myös hyvä muistaa kertoa, että niin puoliautomaattikiväärien kuin itse asiassa kaikkien muidenkin tuliaseiden saatavuutta on meillä aselupakäytännöillä rajoitettu, eivätkä mitkään rikostilastot puhu lisärajoitteiden puolesta. Puolustusvoimien aseiden käyttö taas on mahdollista vain sen henkilöstön valvonnassa.
– Haluankin tehdä nyt yksiselitteisen selväksi, että Pariisin karmeiden terrori-iskujen tekijöillä ja varustautumisella ei ole mitään tekemistä suomalaisten rehellisten reserviläisten, metsästäjien tai muiden laillisten ja luvanalaisten harrastusmuotojen kanssa, selventää Savola.