Suomen puolustusratkaisu perustuu yleiseen asevelvollisuuteen. Se on kustannustehokas, sitouttava ja vaikuttava tapa huolehtia isänmaamme puolustamisesta. Yleisen asevelvollisuuden ansiosta sodanajan joukkomme ovat Euroopan suurimpia. Niiden olemassaolo perustuu yli 95% reserviläisten varaan.
Puolustusvoimille on kuulunut kolme päätehtävää; kotimaan puolustus, virka-apu muille viranomaisille sekä kriisinhallintaan osallistuminen. Tänään puolustusvaliokunnan hyväksymän ja eduskunnalle punnintaan menevän lakiesityksen mukaan puolustusvoimille tulee myös neljäs tehtävä kansainvälisen avun antamiseen liittyen.
Lakimuutos perustuu Lissabonin sopimukseen, joka astui voimaan vuonna 2009. Nyt kahdeksan vuotta myöhemmin on korkea aika saattaa myös oma lains
äädäntömme asentoon joka mahdollistaa myös meille kansainvälisen avun antamisen tilanteen niin vaatiessa. Tämän EU –velvoitteen lisäksi erityisesti tiivistyvä puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa on vahva peruste lainsäädännön uudistamiselle.
Tulevan lainsäädännön perusteella Suomen puolustusvoimat voivat antaa viranomaisapua myös muille, kuin toiselle suomalaiselle viranomaiselle. Esimerkiksi jos poliisi antaa apua toiselle EU –maalle voi se tarvita tehtävään puolustusvoimien apua. Jatkossa Suomi voi antaa apua myös suoraan toiselle maalle, EU:lle tai vaikkapa kansainväliselle järjestölle.
Kansainvälisen avunannon tehtävään koottavat joukot perustuvat kantahenkilökuntaan ja reserviläisiin, tietyissä tapauksissa myös varusmiehiä voidaan käyttää ei-vaarallisen virka-apuluontoisen avun antamiseen. Sotilasammattijärjestöt ja puolustusministeriö ovat käyneet kevään aikana neuvotteluja palvelussuhde-ehdoista, joiden perusteella tehtävään osallistuvien rahallinen korvaus perustuu aina tehtävän vaativuuteen. Kolme eri kategoriaa muodostuvat tavanomaisesta virka-avusta, vaativammasta avunannosta ja erityisen vaativasta virka-avusta johon on riski sisältyä myös sotilaallista voimankäyttöä.
Moni joukko-osasto tarvitsee mukaan sekä kantahenkilökuntaa, että reserviläisiä. Reserviläisten osalta osallistuminen on aina vapaaehtoista, samoin on laita varusmiesten osalta. Laajan reservimme ansiosta vapaaehtoisia on löydettävissä tarvittaviin tehtäviin. Suostumuksen annettuaan Puolustusvoimille ja työnantajaltaan luvan saatuaan reserviläinen astuu määräaikaiseen virkasuhteeseen, jolloin palvelussuhde-ehdot ovat samat kantahenkilökunnan kanssa.
Kantahenkilökunnankin osalta tähdätään vapaaehtoisuuteen, mutta lakiin sisältyy osallistumisvelvoite, mikäli vapaaehtoistapohjalta lähetettävää joukkoa ei saada koottua. Tämä perustuu muun muassa vuoden 2014 kokemuksiin jolloin muutama avainhenkilö esti käytännössä Suomen EU taisteluosaston muodostamisen ja käytön. Tuolloinkin ongelman ydin oli tehtävän rahallisessa korvauksessa.
On myös hyvä huomioida, että välttämättä vapaaehtoinen ei ole aina sopivin henkilö tarvittavaan tehtävään, jos tietyllä henkilöllä on erityisosaamista vaikkapa huollossa tai ylläpidossa.
Uskon, että palvelusvelvoitteen käyttäminen tulee olemaan äärimmäisen poikkeuksellista. Puolustusvaliokunta kirjasi mietintöön, että vapaaehtoisuus tulee olla aina kaikin puolin etusijalla ja niitä tilanteita tulee kaikin puolin välttää missä ketään velvoitettaisiin palvelukseen.
On muistettava, että tämäkin lainsäädäntö on nimenomaan mahdollistavaa lainsäädäntöä. Päätökset mahdollisesta osallistumisesta tehdään vakaasti harkiten prosessissa, jossa ovat mukana tasavallan presidentti, hallitus ja eduskunta. Eduskuntaa pidetään päätöksentekoprosessissa mukana vähintään puolustus- ja ulkoasiainvaliokuntien kautta.
