Kaukolämpö kallistuu kuudella prosentilla Virroilla

0
Virtain kaukolämpökeskus.

Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat

Virtain kaupunginhallitus päätti hyväksyä maanantaina (10.10.) Virtain Energia Oy:n hallituksen esityksen kaukolämmön hinnan korottamisesta kuudella prosentilla vuoden 2023 alusta lukien.

Kaukolämmön hinta on korotuksen jälkeen 70,54 € /MWh. Korostuksessa on huomioitu kiinteän polttoaineen kolmen prosentin korotus ja sähkön kolmen prosentin korotus. Voimassa oleva hinta on 66,55 €MWh.

Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi ja hyväksyi, että aurinkoenergiahankkeen mahdollisuus tutkitaan osana Tuuramäen tuulivoimahankkeen YAV-menettelyä, jonka johtopäätökset otetaan huomioon kaavan laadinnassa. Tuuramäen tuulivoimahankkeen suunnittelu-alue ja tulevan osa-yleiskaavan pinta-ala on noin 2790 hehtaaria. Kyseisestä alueesta on noin 200 hehtaaria alustavasti hyödynnettävissä aurinkoenergian tarpeisiin.

Kaupunginhallitus kävi ohjauskeskustelun Marttisen saaren kehittämishankkeesta ja päätettiin palauttaa asia jatkovalmisteluun.

Merkittiin tiedoksi vuosien 2017-2021 elinkeino-ohjelman toteutuminen ja päätettiin käynnistää uuden elinkeino-ohjelman laatiminen yhdessä paikallisten yrittäjien kanssa.

Valtuustolle esitetään 70.000 euron määrärahan siirtämistä Rantatien peruskorjaushankkeesta Ahjolantie – Nallelankauppatien kevyenliikenteen väylälle. Väylää rakennetaan Ahjolantietä Nallelankauppatien päähän.

Päätettiin, etää Virtain kaupunki osallistuu Pirkanmaan lentoliikenteen saavutettavuus-ohjelmaan  vuosina 2023-2025 1,50 euron asukaskohtaisella rahoitusosuudella. Tätä tarkoitusta varten varataan edellä mainittujen vuosien talousarvioihin n. 10.000 euron määräraha.

Myönnettiin täyttölupa liikuntapaikkahoitajan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.12.2022 alkaen. Myönnettiin täyttölupa Liikelaitos Marttiselle vuoden 2023 talousarvioehdotukseen perustuen kokonaissuunnitelman mukaisesti yhteensä 33,3 henkilötyövuotta. (sisältää vakituiset ja määräaikaiset viranhaltijat ja työntekijät). Edellä mainitun henkilöstön lisäksi budjetoimattomalla erillisrahoituksella voidaan palkata työntekijöitä määräaikaisiin hankkeisiin ja tehtäviin.

Päätettiin käynnistää energian säästösuunnitelman laatiminen Virtain kaupunkikonsernissa. Suunnitelman laatimista johtaa kaupungin johtoryhmä ja sen tulee olla valmis marraskuun loppun mennessä.

Merkittiin tiedoksi vuoden 2022 talousarvion osavuosikatsaus elokuun lopun tilanteen mukaan.  Näyttää siltä, että ennusteen mukaan vuoden lopun tilanne olisi 2,3 milj. euroa ylijäämäinen. -jr


 

JÄTÄ KOMMENTTI