Saha- ja puunjalostusyritys Keitele Timberin sahatavaran lastausterminaalin katosta osa romahti alas Keiteleellä. 12 000 neliön kokoisesta hallin katosta tuli alas noin 2500 neliötä.
Katon sortumisen oli huomannut yhtiön työntekijä. Pelastustoimen mukaan katto tuli lattialle asti ja oli onni ettei kukaan jäänyt alle. Henkilövahingoilta vältyttiin. Pelastuslaitos eristi alueen. Romahtamisen todennäköisenä syynä on katolla ollut suuri lumikuorma.
Toimitusjohtaja Ilkka Kylävainion mukaan terminaali rakennus on vain 10 vuotta vanha. Hänen mukaansa katon sortuminen ei pysäytä tuotantoa.
Kylävainion mukaan Keitele Forestilla on yli 100 000 neliömetrin verran eri hallitilaa käytössä yhtiön kotipaikassa Keiteleellä. Kattoja on tarkkailtu päällisin puolin, mutta mitää poikkeavaa ei oltu havaittu.
Kylävainio uskoo, että romahduksesta seuraa jonkinlaista tulonmenetystä yhtiölle.
Keitele Forest Oy:n tuotantolaitokset sijaitsevat Keiteleellä Itä-Suomessa, Alajärvellä Etelä-Pohjanmaalla ja Kemijärvellä Lapissa.
Konsernin liikevaihto on yli 237 miljoonaa euroa.