Kesäaika alkaa jälleen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

0

....käännä tunti ETEENPÄIN!

Kelloja siirretään yksi tunti myötäpäivään eli kesää kohti. Valoa riittää näin paremmin illan tunneille.

Virallisesti kellon viisareiden kääntäminen tapahtuu sunnuntain puolella aamuyöllä kello 3.

On tärkeää muistaa, että kesäaikaan siirtyminen muuttaa junien ja bussien aikatauluja. Muutama yöjuna kulkee tavallista myöhemmin, ja jatkoyhteyksissä on muutoksia.

Myös kaukobussien aikatauluissa on muutoksia. Aikatauluista on lisätietoa VR:n ja Matkahuollon verkkosivuilla.

Kesäaika alkaa samalla kellonlyömällä kaikissa EU-maissa.

Siirtyminen on tarkasti määritelty, jotta kansainvälinen lento- ja junaliikenne pysyvät aikataulussaan.

Normaaliaikaan palataan sunnuntaina 30. lokakuuta kello 4. Tällöin viisareita siirretään tunti taaksepäin.

JÄTÄ KOMMENTTI