Hieman ennen kello seitsemää maanantaiaamuna Kauhavan Kortesjärvellä romahti puukomponenttitehdas Kestopalkin palkkihallin katto. Hallissa oli tapahtuma-aikaan työntekijöitä, mutta henkilövahinkoja ei kuitenkaan tullut, sillä onnekkaasti kukaan työntekijöistä ei ollut juuri sortuman kohdalla.
Pelastuslaitoksen mukaan rakennus on yhä sortumavaarassa, ja siellä työskentelyä pyritään välttämään. Kauhavan Kortesjärven palokunta seuraa tilannetta ja pyrkii varmistamaan tilannetta.
Sortumisonnettomuus tuli ilmi kun rakennuksen automaattinen sammutusjärjestelmä antoi hälytyksen sen sprinkleriputken katkettua. Vettä pääsi syöksymään isosta putkesta suurella paineella tiloihin jopa 40 kuutiota, joka aiheutti sortuman lisäksi samalla tiloille huomattavat vesivahingot. Kortesjärven palokunnan tehtäväksi jäi hallitilojen kuivaaminen.
Sortumisen syy löytyy katolle kasaantuneesta ja viikonlopun aikana lisääntyneestä lumikuormasta.