Kohtaavan liikenteen risteyskolari Kokkolassa -mopopojat loukkaantuivat!

0

Henkilöauton kuljettajan huomionti risteyksessä koitui kahden mopolla liikenteessä olleen pojan epäonneksi ja turmaksi. Ajoneuvot törmäsivät risteysalueella, kun henkilöauto lähti kääntymään vasemmalle. Liikenneonnettomuus sattui torstai-iltana kello puoli yhdeksän aikaan Kokkolassa.

Pohjanmaan poliisin saaman tiedon mukaan kyseinen henkilöauto ajoi keskustan suunnasta Ouluntietä tarkoituksenaan kääntyä vasemmalle Lepokodinkadulle. Samaan aikaan autoilijan vastakkaisesta suunnasta tuli mopo, jonka kyydissä oli matkustaja. Ajoneuvot törmäsivät, kun henkilöauto lähti kääntymään vasemmalle. Molemmat mopon kyydissä olleet nuoret loukkaantuivat ja heidät vietiin sairaalaan.

Henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, koska hän jätti väistämättä vastaantulevaa liikennettä kääntyessään vasemmalle.

Digi-terveysasema Kuusiolinna 700x

JÄTÄ KOMMENTTI