Koko kansan rokottamisesta päätetään kahden viikon sisällä!

0

Päätös kaikkien suomalaisten rokottamiseksi sikainfluenssaa vastaan tehdään kahden viikon sisällä.

Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) kertoi asiasta tänään Ylen aamu-tv:ssä.

Risikon mukaan rokotetta on tilattu kaikille, mutta kaikki kattavaa rokottamista harkitaan taudin etenemisvauhdin mukaan.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että kaikki suomalaiset ehdittäisiin rokottaa.

Risikko kuitenkin muistuttaa, että sikainfluenssan etenemisnopeus on hyvin arvaamaton. Jos epidemia ehtii täyteen vauhtiin ennen kaikkien rokottamista ei rokotteista ole hänen mukaansa enää hyötyä.

Sikainfluenssa on vaatinut kuolonuhrin Päijät-Hämeessä.

Ylen Lahden radion tietojen mukaan uhri on 18-vuotias nainen ja hakeutunut hoitoon eilen.

Uhri on kuudes sikainfluenssaan kuollut Suomessa.

JÄTÄ KOMMENTTI