KOLUMNI | Miksi PEKONRANTA myydään ? – moni ihmettelee

3
Pekonrantaa

PENTTI HAUTALA

Toimittaja Pentti Hautala

Kunnallisvaalien keskusteluissa ja lupauksissa tuli yleisesti esiin, että vammaisista, vanhuksista ja sairaista on tärkeä pitää KUNNISSA JA VALTAKUNNASSA hyvää huolta.

Kyseisiä vaatimuksia tehtiin runsaasti. Suurimmaksi osaksi puheet osoittautuivat kuitenkin vaalien jälkeen ja jo ennemminkin ”hepreaksi”. Itsekin kuulun KuusSoten hallitukseen ja ollut mainittujen alojen maakunnallisessakin päätännässä mukana. Maakuntatasolta on kuitenkin huonoja kokemuksia. Näin siksi, kun ole huomannut jääväni yksin ajamaan syrjäseutujen kuntien etuja. Tämä johtuu siitä, kun on valittu edustajaksi arkoja henkilöitä. Liian moni tyytyy vain tarjoilun nauttimiseen ja kokouspalkkioiden kuittaamiseen. Ja siihen, että on hienoa olla kunnan edustajana.

Asiat olisivat paremmin, jos syrjäseutujen kuntien edustajat olisivat tiukemmin ja rohkeammin yhteisen asian takana. Ei annettaisi maakuntakeskuksien edustajien määrätä mielin määrin.

Otetaanpa esimerkiksi Tuki- ja osaamiskeskus Eskoo, joka on kehitysvammais- ja lastensuojelupalveluihin erikoistunut julkinen palveluorganisaatio. Päätoimipaikka Seinäjoella. Sen kuntayhtymän toiminta-alue käsittää 31 kuntaa Etelä-Pohjanmaalta ja Pohjanmaalta. Asukkaita alueella on kaikkiaan lähes 362 000.

Eskoon alaisuudessa toimii, ympärivuotiseen käyttöön sopiva, monipuolinen ja viihtyisä leiritoiminta ja mökkeilykohde PEKONRANTA.  Viimeisen päälle täydellisesti kehitysvammaisten ja liikuntarajoitteisten henkilöiden käyttöön rakennettu ja varusteltu leirikeskus sijaitsee Alajärven Lehtimäellä, Ähtärinjärven rannalla.

Pekonrannassa on viihdytty erilaisilla leireillä ja tapahtumissa lapsista-aikuisiin. Uimaankin pääsee hulppeasti pyörätuolisiltaa pitkin. Kesäkuun kokouksessa kuntayhtymän hallitus päätti esittää valtuustolle leirikeskuksen myymistä. Yhdeksän jäseniseen hallitukseen kuuluu Alajärven edustajana Kauko Ukonmäki Lehtimäeltä. Myyntipäätöksen vahvisti ennen juhannusta 31 kunnasta koostuva 47 jäsenen valtuustokin.

Kahden kiinteistövälittäjän arvioiden perusteella päätettiin Pekonrannan leirikeskuksen myyntihinnaksi 490 000 euroa. Tähän hintaan kuuluvat kaikki rakennukset ja kaksi tilaa, Pekonkoulu ja Pekonmetsä, yhteiseltä pinta-alaltaan 3,6 hehtaaria. Saa vaan kuvitella mitä tällainen kokonaisuus maksaisi, jos rantatontin ostaisi ja kaikki olemassa olevan rakentaisi. Ei miljoonalla saisi! Tietooni on kerrottu sellaista, että ostajakin olisi jo. Sama Iisalmelainen juomakonserni Olvi Oyj, joka osti Alajärven kaupungilta äskettäin Lehtimäellä sijaitsevan vesipullottamon Cool Westin.

Pekonrannan myyntiä ei maalaisjärjellä ymmärrä. Saa vain hävetä, kun 31 pohjalaiskuntaa ja lähes 362 000 asukasta ei pysty ylläpitämään leirikeskus Pekonrantaa. Kohdetta, joka tarjoaa elämää vahvistavia virikkeitä ja viihdyttävää toimintaa kehitysvammaisille sekä lapsille ja muillekin halukkailla kaikkina vuoden aikoina. Miksi me kaikki suomalaiset päättäjät emme tarjoa yhtä ponnekkaasti omille kansalaisillemme hyvää oloa, kuin esimerkiksi tarjoamme vieraista maista tulleille ”turvapaikanhakijoille”? Ulkomaisten kuluissa ei niin sanottua julkista rahaa ole säästelty eikä säästetä. Sitä luulisi riittävän kevyesti Pekkonrannan kaltaisen toiminnan turvaamiseen.

Moni kehitysvammainen sekä omainen ja useampi hoitaja on ottanut minuun yhteyttä. On ihmetelty Pekonrannan leirikeskuksen kohtaloa ja myyntiä, Tuki- ja Osaamiskeskus Eskoon talouden tasapainottamiseksi. On pyydetty kirjoittamaan J-Pnewsissä, että asia saisi julkisuuttakin.

Onhan kyseessä hieno valmiiksi rakennettu ja toimiva keskus, tärkeälle toiminnalle. Luulisi todellakin yli 30 pohjalaiskunnasta löytyvän käyttäjiä kyseiselle huippupaikalle, kun asiat oikein järkeistetään!


 

 

3 KOMMENTTIA

  1. Kiitos Pentti jälleen. Uskallat edelleen toimia tutkivana toimittajana. Äkkiä näyttää kaikki kuntien rahoilla rakennettu häviävän. Eskoossa seisoo puolityhjänä komea kolmikerroksinen pramea rakennus. Henkilökuntaa irtisanottu 64 kpl. Olisipa kuntien edustajista koottu hallitus Merja Uusitalon ja valtuusto Matti Kuvajan puheenjohtajakaudella toiminut silloin kun 25 miljoonan velat tehtiin. Talous edellä mennään, kuka välittää Eskoon päämäärästä? Hyvästä hoidosta 2 maakunnan vammaisille ja lastensuojelun asiakkaille. Niistä, joitten huuto ei kuulu mihinkään?

  2. Kiitos Pentti!
    Taas kirjoitit asiaa. Niinkuin minä ja moni muu rohkenee vain itsekseen ajattelemaan. Olen 110 presenttisesti samaa mieltä. Onneksemme on jpnews ja luettavana veteraanitoimittaja Hautalan kirjoittamat jutut!

    Pekka ja Ritva Seinäjoelta

    • Todella surullista,että kaikkein heikommat ihmiset kärsivä aina kun poliitikot pelaa omaa pientä nappulapeliä. Jättäkää päättäjät kehitysvammaiset rauhaan ja antakaa heille oikeus elää edes vähän samanlaista elämää kun terveetkin elää. Ainut esteetön paikka, missä on helppo liikkua ja nauttia luonnon rauhasta, keksikää päättäjien mokaamiin rahan menetyksiin paikkaus jostain muualta kun aina vain kehitysvammaisten elämään liittyvistä asioista ja paikoista ja palveluista.

JÄTÄ KOMMENTTI