KUNTAVAALIT 2021 | Katso seutukuntamme valituksi tulleet valtuutetut

0
Kuntalaiset ovat antaneet äänensä vuoden 2021 valtuustoehdokkaille

Pitkään hehkutetut KUNTAVAALIT on sitten pidetty ja uudet sekä uudet-vanhat valtuutetut ovat nimetty omien paikkakuntiensa valtuustoihin kuntalaisilta saamiensa äänimäärien perusteella.

Enemmän ja vähemmän liikehdintää eri puolueiden ja ehdokasliittymien keskuudessa syntyi. Keskustapuolue pitää tiukasti pintansa alueemme suurimpana puolueena. Lähituntumassa kuitenkin Perussuomalaiset sekä Kokoomus nostattavat osinkojaan. Alajärvellä muun muassa Vasemmisto menetti paikkansa ja Vihreät ottivat historiansa ensimmäisen nelivuotispulpetin valtuustosalissa.

Tämän enempää emme aihetta palstoillamme analysoi. Haluamma toivottaa kaikille tulevan nelivuotiskauden valtuutetuille ja varavaltuutetuille menestystä ja tavoitteellista yhteistyötä, niin talojen sisällä kuin niiden ulkopuolisissa lukuisissa tulevissa eri haasteissa. Modernin viestinnän merkitystä ja tärkeyttä unohtamatta.

 

OHESSA KUNTIENSA UUDET VALTUUSTOVASTUUNKANTAJAT:

(Kunnassaan eniten ääniä saanut listan ensimmäisenä jne.)

ALAJÄRVI

Äänestysprosentti 59,6 %

Palmu, Sari
KESK
Levijoki, Antti-Kalle
KESK
Kangastie, Jukka
PS
Kalliomaa, Turo
KOK
Penninkangas, Mauri
KESK
Joensuu, Antti
KESK
Korhonen, Kari
PS Uusi
Joensuu, Jukka
KOK
Hauta-aho, Juha
KESK
Rintamäki, Esko
KESK
Matokangas, Anne
PS
Rentola, Pentti
KESK Uusi
Kanervikkoaho-Kataja, Aino
KD
Koivukoski, Jaana
KOK Uusi
Kujala, Kuisma
KESK
Mariapori, Timo
KESK  Uusi
Siirilä, Pasi
PS
Vistbacka, Raimo
KOK
Ukonmäki, Kauko
KESK
Hänninen, Jarmo
KESK
Matintupa, Jukka Pekka
SDP
Hämeenniemi, Jari
PS Uusi
Ala-Mattinen, Mika
KESK Uusi
Joensuu, Pentti
KOK
Kuisti, Jenni
VIHR Uusi
Pesu, Keijo
KESK
Honko, Heikki
PS Uusi
Ojala, Aino-Maija
KESK
Latvala, Sampo
KD  Uusi
Saarela, Jorma
KOK  Uusi
Mäkelä, Terho
KESK
Mäkitalo, Martti
KESK
Kantonen, Orvo
PS Uusi
Viitasaari, Marko
KESK
Mäenpää, Jari
KOK

 


ALAVUS

Äänestysprosentti 53,9 %

Juurakko, Toni
KESK
Vainionpää, Marko
PS Uusi
Anttila, Lasse
KESK
Juurakko, Petri
PS
Laitila, Susanna
KESK Uusi
Kortesmäki, Jari
KOK
Hautala, Pentti
PS
Hiironniemi, Silja
KESK  Uusi
Koskinen, Eila
SDP
Ahopelto, Pentti
KD
Peltokangas, Kalle
KESK Uusi
Keto, Maria
KESK Uusi
Pykälämäki, Juho
PS Uusi
Klemola, Eero
KOK Uusi
Valkama, Erja
KESK Uusi
Mäkelä, Jukka
KD Uusi
Hakola, Ari
KESK Uusi
Asunmaa, Tiina
PS Uusi
Linna, Jarmo
KESK Uusi
Mäkiranta, Jorma
SDP
Latvala, Jari
KOK
Uurinmäki, Osmo
KD Uusi
Toivola, Juha
KESK
Huhtala, Pasi
KESK Uusi
Aho, Jukka
PS Uusi
Tiainen, Ilkka
KESK Uusi
Mäkelä, Marianne
KD Uusi
Laitio, Niina
VIHR
Perälampi, Paula
KESK
Maijala, Jussi
KOK
Erkkilä, Ossi
PS Uusi

ÄHTÄRI

Äänestysprosentti 50,6 %

Savola, Mikko
KESK
Mäenpää, Leena
KOK
Leinonen, Sirpa
KESK
Hokkanen, Heli
SDP
Nortunen, Juha
PS Uusi
Kurkikangas, Juha
KESK Uusi
Ollikainen, Arja
KD
Kuoppala, Irma
KESK Uusi
Ylinen, Niina
SDP
Kajander, Ilkka
KESK
Takamäki, Matti
KOK Uusi
Gadd, Erja
PS Uusi
Sulkava, Atte
KESK Uusi
Hautakangas, Helena
SDP
Siirilä, Joakim
KOK Uusi
Hyvölä, Katriina
KESK Uusi
Oikari, Pirkko
KESK
Kiilunen, Jukka-Pekka
KOK
Salo, Jarkko
PS Uusi
Kantola, Kauko
KESK
Kivinummi, Kari
SDP
Laine, Seppo
VAS
Ahola, Pirkko
KESK
Poukka, Pasi
KOK Uusi
Lamminaho, Antero
KESK Uusi
Järvenpää, Hannu
SDP Uusi
Lind, Jari
PS Uusi

VIRRAT

Äänestysprosentti 56,3 %

Koskela, Reijo
KESK
Kangas, Sanna
VVYL   (Virtain Valtti yhteislista)
Kaleva, Keijo
SDP
Ala-Kaarre, Pirjo
PS Uusi
Heinonen, Tapani
KESK
Dahlberg, Ari
VVYL  Uusi
Tikkanen, Pentti
KOK
Solja, Satu
KESK
Koro, Markus
SDP Uusi
Vehmas, Jarmo
VVYL
Palmroth, Jani
PS Uusi
Kotalampi, Katja
VAS
Rajamäki, Ari
KESK
Hänninen, Mikko
SDP Uusi
Kontoniemi, Teemu
VVYL
Lehtinen, Risto
KESK Uusi
Hakola, Marika
KD Uusi
Nyman, Anssi
VVYL
Ilonen, Timo
PS Uusi
Mäkinen, Aimo
KESK
Tarvainen, Harri
SDP
Saarinen, Johanna
KESK
Linjamaa, Satu
VVYL Uusi
Kalliomäki, Eila
SDP
Mäki, Riitta
PS Uusi
Kotalampi, Pauli
VAS
Kangasaho, Päivi
KESK

KUORTANE

Äänestysprosentti 61,5 %

Mäki-Mustapää, Eeli
KESK
Ridanpää-Taittonen, Annu
KOK
Ylikantola, Susanna
KESK Uusi
Palomäki, Seppo
PS
Varila, Riikka
KOK
Yli-Hynnilä, Antti
KESK
Haapa-aho, Anne
KESK
Lindahl, Tuija
PS Uusi
Salimäki, Juha-Matti
KOK Uusi
Honkala, Pasi
KD
Laitila, Arttu
KESK Uusi
Abdalla, Ali
KOK Uusi
Yli-Kuha, Hanna
KESK Uusi
Lampinen, Tauno
PS
Rantanen, Jukka
KESK
Laitila, Rauno
KOK
Lantela, Antti
KESK
Sallila, Ville
PS Uusi
Peltokangas, Jaakko
KOK Uusi

SOINI

Äänestysprosentti 57,7 %

Keisala, Juha-Pekka
KESK
Jousmäki, Veijo
KD
Laasala, Kari
KESK
Väliaho, Markus
PS
Akonniemi, Tapani
KESK
Peura, Leila
KD Uusi
Laasasenaho, Kari
KESK Uusi
Raitanen, Hilkka
PS
Källi, Mikko
KESK
Peura, Saana
KOK Uusi
Apilasaho, Atte
KD
Halla-aho, Ano
KESK
Sillanpää, Marjut
PS
Keisala, Maija-Liisa
KESK
Mäkipelto, Taru
KD
Lehisalo, Heikki
KESK Uusi
Sorvali, Jari
PS Uusi
Rinne, Johanna
KD Uusi
Vuorenmaa, Suvi
KESK  Uusi
Piipponen, Antti
SDP Uusi
Järvelä, Elina
KESK Uusi

 


EVIJÄRVI

Äänestysprosentti 63,5 %

Ahonen, Esko
KESK  Uusi
Ahopelto, Antti
KOK  Uusi
Kujala, Juha-Matti
KD  Uusi
Mäntylä, Pasi
KESK
Hanhikoski, Pauli
KOK  Uusi
Anttikoski, Jari
KESK
Perkkalainen, Antti
VAS  Uusi
Lehto, Alina
KESK
Kattilakoski, Markus
KOK
Kaski, Kalle
KESK  Uusi
Vesala, Pertti
KESK
Takamaa, Jani
KOK  Uusi
Hernesaho, Kari
KESK Uusi
Vertanen, Lasse
SDP
Mäkelä, Sebastian
KESK Uusi
Pahkakangas, Jarkko
KOK
Aho, Antti
KESK  Uusi

LAPPAJÄRVI

Äänestysprosentti 62,1 %

Ala-aho, Ville
KESK  Uusi
Honkaniemi, Heikki
KESK  Uusi
Kuoppala, Petri
PS  Uusi
Lamminen, Keijo
KESK  Uusi
Lammi, Pirkko
KESK  Uusi
Angervisto, Marko
PS  Uusi
Kraatari, Vuokko
KESK  Uusi
Sadeharju, Minna
KESK  Uusi
Luoma, Vesa
KD
Juttuniemi, Aku-Matti
PS
Särkiniemi, Virpi
KESK  Uusi
Angervisto, Raimo
KOK
Ollila, Jari
KESK  Uusi
Viinamäki, Tuija
KESK  Uusi
Karlström, Sari
PS  Uusi
Väkeväinen, Ville
KESK
Hernesniemi, Mari
KESK
Keskinen, Pekka
SDP  Uusi
Savola, Sami
PS  Uusi

 


KYYJÄRVI

Äänestysprosentti 65,9 %

Oinonen, Kai
KESK Uusi
Uusisalo, Maija
KESK Uusi
Lahtinen, Lauri
KD
Honkanen, Jaana
KESK
Huumarkangas, Jouko
KESK
Paananen, Merja
PS Uusi
Peltola, Juha
KOK
Oksa, Esa
KESK  Uusi
Humalajoki, Johanna
KESK Uusi
Tuukkanen, Antti
KESK
Hänninen, Jarkko
KOK Uusi
Bergman, Esa-Pekka
KESK
Sääksjärvi, Ilpo
PS Uusi
Kirvesmäki, Pasi
KESK Uusi
Kainu, Lasse
KD

VIMPELI

Äänestysprosentti 64,2 %

Latvala, Matti
Haloo Vimpeli
Koivukoski, Yrjö
KESK
Sova, Pasi
Haloo Vimpeli
Ammesmäki, Anita
KESK
Arpala, Jarmo
Haloo Vimpeli
Timo, Marko
KESK
Särkinen, Hannu
Haloo Vimpeli Uusi
Kamppila, Juha
PS  Uusi
Rannanpää, Eija
VAS
Salomäki, Sirpa
KESK  Uusi
Uitto-Kohonen, Teija
KOK  Uusi
Vasalampi, Lea
KD
Kangas, Hanna
Haloo Vimpeli
Luhtala, Anne
KESK  Uusi
Lassila, Tero
Haloo Vimpeli  Uusi
Laakso, Marja-Leena
KESK
Puumala, Anni
Haloo Vimpeli  Uusi
Savola, Juho
KESK
Lassila, Teemu
Haloo Vimpeli  Uusi
Uusitupa, Jukka-Pekka
PS Uusi
Järvelä, Matti
VAS

 


JÄTÄ KOMMENTTI