Kuuden lukion (Alajärvi, Evijärvi, Härmä, Kauhava, Lappajärvi ja Vimpeli) yhteishanke, Pohjalta pintaan – vesi tutkimuskohteena, on käynnistynyt tänä syksynä. Hanke kestää tämän ja ensi lukuvuoden ajan. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 120 000 euroa, josta opetushallituksen tuki on 96 000 euroa. Kuntien omarahoitusosuus on 20 % eli 24 000 euroa. Hanke toteutetaan lukioiden opettajakuntien yhteistyönä, jota koordinoi Alajärven lukio.
Alajärven ja Vimpelin lukioiden rehtorin Marko Timon mukaan hankkeessa toteutetaan uuden opetussuunnitelmankin korostamaa ilmiöpohjaista oppimista sekä oppiaineiden rajat ylittävää työskentelyä. Vesiteema tulee näkymään lukuvuoden aikana kaikissa oppiaineissa. Opetussuunnitelman ”Kestävä elämäntapa ja globaali vastuu” –aihekokonaisuuden tavoitteena on kannustaa opiskelijoita kestävään elämäntapaan ja toimintaan kestävän kehityksen puolesta sekä turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvän elämän mahdollisuudet paikallisesti ja globaalisesti.
Hankkeen tarkoituksena on tarkastella teemaa vesi mahdollisimman monesta eri näkökulmasta. Hankkeen tavoitteena on mm. lisätä opiskelijoiden ymmärrystä vesikriiseistä ja kestävästä vesitaloudesta, tutkia konkreettisesti veden ominaisuuksia ja selvittää mikä merkitys vesistöillä on ollut ennen ja mikä merkitys niillä on tämän päivän järviseutulaisen ja härmänmaalaisen elämässä.
Rehtori Timon mukaan kuluva hankevuosi huipentuu teemaviikkoon toukokuussa, jolloin neljä ensimmäistä päivää toteutetaan kullakin lukiolla erikseen ja viides on kaikille yhteinen tulosten ja ajatusten kokoamispäivä. Päivän yhtenä kohokohtana tulee olemaan lukioiden välinen kirkkovenesoutukilpailu, jota varten on harjoiteltu.
Yleisö on tervetullut seuraamaan päivän tapahtumia ja samalla tutustumaan vesien maailmaan Lappajärvelle Kivitippuun perjantaina 18.5.2018. Näyttelyt ja tapahtumat ovat avoinna klo 9-15.
Tapahtuman järjestävät Järviseudun ja Härmänmaan lukiot.