Kuusiokunnat kannattavat Kurvista varapuheenjohtajaksi

0
Alavuden, Kuortaneen, Soinin ja Ähtärin Keskustan kunnallisjärjestöt kannattavat kauhavalaisen kansanedustajan Antti Kurvisen valintaa Keskustan varapuheenjohtajaksi Seinäjoella kesäkuussa pidettävässä puoluekokouksessa.

Etelä-Pohjanmaan maakunta on vahvaa keskustakannatuksen aluetta. Alueen äänen tulee kuulua vahvemmin myös puolueen järjestöllisessä päätöksenteossa. Tilanteessa, jossa puolue on valmistautuu niin kunta-, kuin maakuntavaaleihin tarvitaan puoluejohtoon energistä otetta, sanavalmiutta ja paikallistason päätöksenteon kokemusta vaalivoittojen saavuttamiseksi.

Kuusiokuntien seutukunnan keskustajärjestöt haastavat myös maakunnan muut alueet Kurvisen taakse. Omassa maakunnassa järjestettävä puoluekokous antaa erinomaiset lähtökohdat eteläpohjalaisen ehdokkaan läpimenolle. Maakunnan yhtenäisyydellä ja kaikkien paikallisyhdistysten aktiivisella tuella ja osallistumisella pääsemme tavoitteeseemme saaden paikkamme pääministeripuolueen johtotehtävistä.

JÄTÄ KOMMENTTI