Kuusiolinna Terveys – ohjeita + 70 ja riskiryhmiin kuuluville

0
Kuusiolinna Terveys Ähtäri (Kuva: JS/jpnews.fi)

YLI 70-VUOTIAIDEN JA RISKIRYHMIIN KUULUVIEN HENKILÖIDEN KIIREETTÖMÄT AJANVARAUKSET TERVEYDENHUOLTOON HOIDETAAN MAHDOLLISUUKSIEN MUKAAN PUHELIMITSE TAI AJANVARAUS PERUTAAN/SIIRRETÄÄN

Kuusiokuntien sosiaali- ja terveyskuntayhtymä ja Kuusiolinna Terveys on tehnyt toimenpiteitä Suomen hallituksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjauksen mukaisesti korona-viruksen (Covid-19) aiheuttaman epidemian hillitsemiseksi ja riskiryhmiin kuuluvien suojelemiseksi.

Suomen hallitus on linjannut, että yli 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan (karanteenia vastaavat olosuhteet). THL:n mukaan koronaviruksen aiheuttama tauti voi olla erityisen vakava henkilöille, jotka kuuluvat riskiryhmään. THL:n mukaan riskiryhmiin kuuluvat yli 70-vuotiaat henkilöt ja henkilöt, joilla on jokin seuraavista pitkäaikaissairauksista:

  • Säännöllistä lääkitystä vaativa sydänsairaus (ei lievä verenpainetauti)
  • Säännöllistä lääkitystä vaativa keuhkosairaus (esimerkiksi säännöllistä lääkitystä saava astmapotilas)
  • Säännöllistä lääkitystä vaativa diabetes
  • Krooninen maksan tai munuaisen vajaatoiminta
  • Vastustuskykyä heikentävä tauti, esim. leukemia, lymfooma, HIV-infektio
  • Tauti, johon saat vastustuskykyä heikentävää hoitoa (elinsiirto, solunsalpaajat, TNF-alfasalpaaja,
  • kortikosteroidi >15 mg/vrk yli 2 viikkoa, muu immuunivastetta heikentävä hoito)
  • Krooninen neurologinen sairaus tai hermolihastauti

Jos tunnistat kuuluvasi riskiryhmään, tulee sinun puhelimitse siirtää/perua kiireetön tutkimus-/vastaanottoaikasi. Mahdollisuuksien mukaan käyntiaika voidaan muuttaa puhelinkontaktiksi. Myös terveyspalveluiden henkilökunta käy kiireettömiä ajanvarauksia läpi, poimii riskiryhmiin kuuluvia potilaita ja peruu/siirtää aikoja, henkilökunta on tällöin potilaaseen puhelimitse yhteydessä.

Huom! Lisäksi kaikkien potilaiden tulee perua puhelimitse kiireetön vastaanottoaikansa, mikäli on sairastunut hengitystietulehdukseen. Aika tulee perua myös silloin, kun hengitystietulehduksen oireena on vain lievää nuhaa, yskää tai kurkkukipua.

Hyvää käsi- ja yskimishygieniaa noudattamalla hidastamme epidemiaa ja suojelemme tartunnalta riskiryhmiin kuuluvia.

Karoliina Liski                                                                Erkki Kesti
johtava lääkäri                                                               Hallintoylilääkäri

Kuusiolinna Terveys Oy                                                   Kuusiokuntien sosiaali- ja terveyskuntayhtymä

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI