Lappajärven kunnanvaltuuston päätöksiä

0

Eräitä kunnanvaltuuston päätöksiä kokouksesta 10.10.

 

Kraatterijärven Geopark yhdistyksen toiminnan periaatteet

Päätösesitys/Hj:n esitys

Kunnanhallitus päättää omalta osaltaan hyväksyä periaatteet sopimuksen toiminta- ja rahoitusmalliksi ja esittää ne edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi. Kunnanvaltuusto valtuuttaa kunnanhallituksen tekemään erilliset sopimukset määrärahoista ja ostopalveluista, edellyttäen, että Vimpelin kunta ja Ähtärin eläinpuisto Oy hyväksyvät vastaavat sopimukset.

Päätös Hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Heikki Mäkipää oli kutsuttuna asiantuntijana esittelemässä asiaa. Hän poistui kokouksesta ennen asian käsittelyä ja päätöksentekoa.

Kunnanjohtaja Sami Alasara ilmoitti olevansa esteellinen (yhteisöjäävi) ja poistui kokouksesta päätöksenteon ajaksi.

Iso-Saapasnevan tuulivoimapuiston osayleiskaavan hyväksyminen

Jari Ollila, Keijo Lamminen ja Petri Kuoppala ilmoittivat olevansa jäävejä (intressijäävi) ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Kunnanvaltuuston I varapuheenjohtaja Marko Angervisto kutsui paikalle seuraavat kunnanvaltuuston varajäsenet: Jari Hernesniemi, Riitta Nyyssölä ja Arvi Kangastie.

Kokouksen aluksi kutsuttuina asiantuntijoina paikalla olivat Anne Koskela ja Petri Hertteli Ramboll Oy:stä. He esittelivät kaavoitusprosessia. He olivat paikalla 18.36 – 18.58.

Valtuutettu Heikki Honkaniemi keskustan ryhmän puolesta esitti, että asia siirretään uudelleen valmisteluun. Valtuutettu Minna Sadeharju kannatti Honkaniemen esitystä.

Valtuutettu Sari Karlström esitti, että asian käsittelyä jatketaan. Valtuutettu Vesa Luoma kannatti Karlströmin esitystä.

Puheenjohtaja totesti, että on esitetty kaksi kannatettua esitystä, joten on suoritettava äänestys. Puheenjohtaja esitti, että suoritetaan nimenhuutoäänestys siten, että ne, jotka kannattavat Honkaniemen esityistä, äänestävät JAA. Ne, jotka kannattavat Karlströmin esitystä, äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritettussa nimenhuutoäänestyksessä seuraavat äänestivät JAA:

Ala-aho Ville, Angervisto Raimo, Honkaniemi Heikki, Keskinen Pekka, Kraatari Vuokko, Lammi Pirkko, Sadeharju Minna, Särkiniemi Virpi, Viinamäki Tuija, Väkeväinen Ville, Dinga Bo, Hernesniemi Jari, Nyyssölä Riitta. Seuraavat äänestivät EI: Angervisto Marko, Juttuniemi Aku-Matti, Karlström Sari, Luoma Vesa, Savola Sami, Kangastie Arvi.

Puheenjohtaja totesi, että äänin 13 – 6 asia siirretään takaisin valmisteluun. Päätös Kunnanvaltuusto päätti äänin 13-6 siirtää asian takaisin valmisteluun. Valtuutettu Sari Karlström ilmoitti jättävänsä kirjallisesti eriävän mielipiteen. Merkittiin pöytäkirjaan, että tämän asian käsittelyn kohdalla puheenjohtajana toimi Marko Angervisto. Merkittiin pöytäkirjaan, että varavaltuutetut Hernesniemi, Kangastie ja Nyyssölä poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 19.24.

Lasten ja nuorten maakunnallinen hyvinvointisuunnitelma

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä omalta osaltaan maakunnallisen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman vuosille 2022 – 2025 ja siihen liittyvät toimenpideosiot ja esittää ne edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

Päätös Hyväksyttiin.

Varsinaiset valtuutetut Ollila, Lamminen ja Kuoppala saapuivat paikalle tämän asian käsittelyn alussa. Puheenjohtaja Jari Ollila totesi läsnäolijat klo 19.25.

Merkittiin pöytäkirjaan, että valtuutettu Sari Karlström saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 19.30.

Järvinet Oy:n osakassopimuksen hyväksyminen

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy Järvinet Oy:n osakassopimuksen.

Esitys hyväksyttiin.

Hallintojohtaja Päivi Huhtala ilmoitti olevansa esteellinen (yhteisöjäävi) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Pöytäkirjanpitäjänä tämän pykälän kohdalla toimi kunnanjohtaja Sami Alasara.

Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy:n osakassopimus, option käyttö 2023

Esittelijä Hallintojohtaja Päivi Huhtala

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy omalta osaltaan Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy:n osakassopimusta jatkamisen yhdellä optiovuodella.

Esitys hyväksyttiin.

Kunnanhallituksen jäsenet Heikki Honkaniemi (yhteisöjäävi) ja Vuokko Kraatari (palvelusuhdejäävi) sekä kunnanjohtaja Sami Alasara (yhteisöjäävi) ilmoittivat olevansa esteellisiä ja  poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.


 

 

JÄTÄ KOMMENTTI