Lapualla kuljettajalla ”juopontuuria” ja Kauhavalla huumetta

0

Viime yönä (28.11.) kello puoli neljän jälkeen Pohjanmaan poliisin partio tapasi Lapualla valtatiellä 19 valopylvääseen törmänneen henkilöauton, jonka kuljettajan paikalla nukkui mieshenkilö.

Poliisipartio herätteli miehen, jolla ei ollut tapahtumasta muistikuvia, mutta hän kyllä myönsi ryypänneensä ja ajaneensa autoa sen jälkeen.

Poliisin tutkittua auton jättämiä jälkiä, pystyttiin niistä päättelemään auto törmänneen ensin kaiteeseen, kääntynyt sitten kyljelleen ja törmännyt keula edellä valopylvääseen.

Miehelle suoritettu puhallustesti ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Auto vaurioitui, mutta kuljettaja selvisi lievin vammoin.

Perjantai-iltana noin kello puoli yhdeksän aikaan Kauhavan keskustassa poliisipartio pysäytti jo entuudesta tuntemansa ajo-oikeudettoman mieshenkilön kuljettaman henkilöauton.

Kuljettajalle suoritettu poliisin normaali puhallustesti ja lisäksi huumausaineen pikatesti osoittivat tämän epäiltävästi syyllistyneen rattijuopumuksen lisäksi huumausaineen käyttörikokseen.

Korona-kartta 700x

JÄTÄ KOMMENTTI