Mies kuoli törmäyksessä alikulkusiltaan yöllä Alavuden asemalla!

1

Mieshenkilö Pohjois-Pohjanmaalta kuoli välittömästi kun hänen ohjaamansa henkilöauto törmäsi vauhdilla rautatiesillan alikulun tukirakenteisiin kantatiellä 66.

Onnettomuus sattui lauantaina yöllä kello kahden aikaan liukkaalla kantatiellä 66 Alavuden asemanseudun kohdalla. Kuljettaja oli matkassa yksin Kuortaneen suunnasta kohti Alavutta.

Pohjanmaan poliisin mukaan Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin oleva 1981 syntynyt mieskuljettaja menetti autonsa hallinnan, kun se alkoi heittelehtimään ennen sillan alikulkua. Vauhti ja liukastelu aiheutti törmäyksen kantatien ylittävän rautatiesillan kivirakenteisiin.

Poliisin mukaan kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalle, eikä hänen pelastamiseksi ollut enää mitään tehtävissä. Henkilöauto romuttui kauttaaltaan törmäyksessä. Poliisin mukaan kantatien pinta onnettomuuspaikalla oli jäinen ja liukas.

1 KOMMENTTI

  1. Asun tässä aivan lähellä 250 m päässä tapahtumapaikasta. Sulamisvedet ovat tässä kohtaa ongelma ja ne ovat aiheuttaneet tämän onnettomuuden. Viime vuonna oli juuri vastaavanlainen tilanne lähes samalla paikalla. Teiden hoito on nykyisin aivan retuperällä. Ohi kulkevalla 66:lla on liikennettä läpi vuorokauden,varsinkin rekkaliikenne jyrää vilkkaana myös yöaikaan. Vilkkaimpia teitä pitäisi hoitaa kunnolla läpi vuorokauden, niin tälläiset ikävät onnettomuudet vähenisivät

JÄTÄ KOMMENTTI