Mikä pohojalaisia vaivaa? – Väki tappelee ja nujakoi!

0

Pohjanmaan poliisi sai kirjata jälleen viikonlopun aikana useamman nahistelun ja pahoinpitelyn Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla.

Pahoinpitelyjä Etelä-Pohjanmaalla

Sunnuntaina kello puoli yhden aikaan Lapualla Sarparannankadulla syntyi lapualaisten avopuolisoiden välille riitaa, joka oli päättyi miehen suorittamaan pahoinpitelyyn.

Sunnuntaina kello puoli kolmen aikaan pahoinpiteli Seinäjoella Kauppatorilla vielä tuntemattomaksi jäänyt nuori mies seinäjokelaista miestä sanaharkan jälkeen. Mies oli lyönyt mukanaan olleella turvavasaralla seinäjokelaista miestä päähän useita kertoja aiheuttaen vertavuotavat haavat.

Sunnuntaina noin kello puoli neljän aikaan puolestaan Seinäjoelle Valtionkadulla ilmeni pahoinpitelyt, joissa tuntemattomaksi jäänyt mies oli kahdessa eri tilanteessa lyönyt seinäjokelaista miestä kasvoihin aiheuttaen silmäkulmavamman. Lisäksi seinäjokelaista oli kuristettu voimakkaasti kurkusta aiheuttaen vammoja.

Sunnuntaina aamuyöstä vähän ennen kello neljää ilmeni Kauhajoella Topeekalla pahoinpitely, jossa tuntemattomaksi jäänyt ulkopaikkakuntalainen mies oli lyönyt kankaanpääläistä miestä useita kertoja kasvoihin aiheuttaen ensiapua vaativat vammat.

Sunnuntaina noin kello neljän aikaan tuli Alavudella Järviluomantiellä alavutelaiselle ja espoolaiselle miehelle riitaa keskenään. Riitely päättyi lopulta siten, että espoolainen kaatoi alavutelaisen maahan ja hakkasi maassa makaavaa nyrkillä päähän. Alavutelainen sai iskuista vammoja.

Sunnuntaina vähän ennen kello puoli viittä tapahtui Ähtärissä Ostolantiellä pahoinpitely, jossa tuntemattomaksi jäänyt mies löi nyrkillä ähtäriläistä miestä kasvoihin ja jatkoi pahoinpitelyä potkimalla maahan kaatunutta miestä eri puolille kehoa.

Pahoinpitelyjä Keski-Pohjanmaalla

Kokkolassa Torikadun varrella tuntemattomaksi jäänyt mieshenkilö pahoinpiteli Kokkolan Lohtajalla asuvaa miestä. Poliisi tutkii tapahtunutta pahoinpitelynä.

Pietarsaaressa, paikallisessa ravintolassa, tapahtui pahoinpitely yöllä noin kello kahden aikaan. Pahoinpitelyn kohteeksi joutui 80 -luvulla syntynyt Pietarsaaressa asuva mies. Tapahtumaa tutkitaan pahoinpitelynä. Tekoon epäillään osallistuneen useampia henkilöitä.

Kannuksessa paikallisessa ravintolassa tapahtui myös tappelunnujakka. Tämä tapahtuma sattui juuri ennen ravintolaillan päättymistä ja siihen osallistui useampia henkilöitä. Tapahtumasarjan tutkintatoimet on aloitettu rikosnimikkeellä; lievä pahoinpitely.

Poliisi pyytää edellämainituista Kokkolan-Pietarsaaren alueen tapahtumasta jotakin tietäviä ilmoittamaan vihjeensä poliisille virka-aikana, numeroon 071 87 47744.

JÄTÄ KOMMENTTI