Myymälävaras saamassa porttikiellon kauppoihin!

0
Myymälävaras saattaa tulevaisuudessa saada porttikiellon kauppaan, josta hän on varastanut, kertoo oikeusministeri Tuija Brax.

Oikeusministeriö ja Kaupan keskusliitto ovat ministerin mukaan pohtineet yhdessä keinoja myymälävarkauksien torjuntaan, ja kumpikin toimija oli ehdottanut jonkinlaisen porttikieltojärjestelmän kehittämistä.

Kieltoa tultaisiin käyttämään ainakin silloin, jos sama ihminen tai porukka varastaa toistuvasti samasta kaupasta.

Oikeusministeriö torjuu epäilyjä siitä, että myymälänäpistysten ja -varkauksien yleistyminen johtuisi viimeaikaisista lakimuutoksista.

Ministeriö huomauttaa, että tavaran varastaminen kaupoista on yleistynyt vuosi vuodelta jo 1980-luvun lopulta lähtien.

Ministeriö toteaa myös, että 1990-luvun lama lisäsi kaupoista varastamista merkittävästi, joten nykyisen taantuman voi olettaa vaikuttavan samoin.

JÄTÄ KOMMENTTI