Alajärvellä Soinintien ja Levijoentien risteyksessä oli kahden henkilöauton välinen liikenneonnettomuus myöhään perjantai-iltana vähän ennen puoltayötä.
Pohjanmaan poliisin tiedotteen mukaan soinilainen nuori mies oli ajanut Soinintietä Alajärven keskustan suunnasta, kun hänen edellään mennyt henkilöauto oli hidastanut nopeutta ennen Levijoentien risteystä. Soinilainen oli lähtenyt ohittamaan autoa sulkuviiva-alueella, kun edellä ajanut oli kääntynytkin Levijoentielle.
Kääntyneen auton kuljettajana ollut alajärveläinen nuori mies oli kertomansa mukaan tehnyt äkkijarrutuksen, koska oli ajautumassa risteyksen ohi. Ajoneuvot osuivat toisiinsa risteysalueella ja vaurioituivat.
Ohittamassa olleen auton matkustaja vietiin tarkastettavaksi sairaalaan.
Poliisin mukaan kolarointitapahtumaa edelsi mahdollisesti kilpa-ajo.