Pohjanmaan poliisin partio pysäytti Ähtärin keskustassa Ostolan tiellä lauantai-iltana kello kymmenen aikaan henkilöauton tarkastusta varten. Autosta poliisi tapasi kaksi entuudesta rekisteristä tuttua, tavoilleen jämähtänyttä, nuorta aikuista.
”Bonnie”
Kuljettajana toiminut 26-vuotias juupajokelaisnainen puhalsi tarkkuusalkometrikokeessa 0,75 mg/ l. Poliisi otti naisen kiinni ja kuljetti hänet verikokeeseen Alavuden terveyskeskukseen.
Poliisin alustavassa selvitettelyssä ilmeni, että kyseisellä naisella oli kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta vuoden aikana toistakymmentä kappaletta. Hänellä oli myös useita etsintäkuulutuksia perässä. Poliisin tutkimuksissa selvisi myös, että nainen oli käyttänyt kannabis-huumetta.
”Clyde”
Auton omistaja, 26-vuotias virtolaismies, istui apukuljettajan paikalla. Häntä epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle. Myös hänellä oli etsintäkuulutuksia perässä. Lisäksi selvisi, että samainen mies oli luovuttanut autonsa naisen kuljetettavaksi, vaikka häneltä puuttui vaadittava ajo-oikeus. Lisäksi miestä epäillään ajoneuvorikkomuksesta, koska hän on jättänyt auton omistajana tekemättä rekisteritietoilmoituksen.
Naishenkilön kohdalla poliisi jatkaa tutkintaa rikosnimikkein törkeä rattijuopumus, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikos.
Poliisi kuljetti rikoksesta epäillyn ”parin” henkilöt Seinäjoen poliisivankilaan.