Perjantain tapauksessa iltapäivällä kävi kolme ulkomaalaista henkilöä kahdessa haapajärveläisessä kauppaliikkeessä siten, että saivat ensimmäisessä liikkeessä kassan luona asiakkaan pankkitilin tunnusluvun tietoonsa. Tilanne jatkui siten, että liikkeen ulkopuolella porukka puhutteli kyseistä asiakasta saaden siinä yhteydessä vielä jollakin tapaa haltuunsa asiakkaan pankkikortin.
Pankkikortilla nostettiin välittömästi rahaa ja yritettiin jonkin ajan kuluttua ostosta vielä toisesta kauppaliikkeestä. Asianomistaja huomasi onneksi pankkikortin katoamisen ja ehti kuolettaa pankkikortin ja sen johdosta pankkikortti ei enää kelvannutkaan toiseen liikkeeseen. Porukka tavoitettiin Nivalassa ja heidät otettiin kiinni pian tapahtumien jälkeen. Samainen porukka on tehnyt vastaavia temppuja viikon aikana lähinnä Pohjanmaan alueella muun muassa Kannuksessa ja Seinäjoen alueella.
Pohjanmaan ja Oulun poliisilaitos tekevät asiassa yhteistä tutkintaa, kertoo rikoskomisario Simo Alanko Oulun poliisista
Poliisi kehottaa kansalaisia erityiseen tarkkaavaisuuteen kaupan kassajonoissa ja kassan pankkikortinlukijaa käytettäessä, jotta vastaavia tapauksia pystytään välttämään.
– Kun käytät PIN -koodia, niin varmista toimenpide siten, että muita ”silmiä” ei ole lähietäisyydellä ja peitä mahdollisuuksien mukaan näkymä tunnuslukua laittaessasi. Tällä konstin vältät ikäviltä yllätyksiltä. Samoin erilaiset outojen henkilöiden puhuttelut liikkeiden ympäristössä esimerkiksi ulkomaankielellä saattavat olla viitteitä siitä, että samassa yhteydessä yritetään viedä omaisuutta petollisella menettelyllä.