Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska ihmettelee oppilaitosten käytäntöä sulkea ovensa demokratialta. Yle uutisoi maanantaina (20.3.), että vuoden 2012 kuntavaaleissa alle kolmannes alle 30 -vuotiaista käytti äänioikeuttaan. Myös nuorten ehdokkaiden määrä laski edellisiin vaaleihin verrattuna.
– Korkea äänestysaktiivisuus on kaikkien yhteiskunnan toimijoiden vastuulla. Etenkin nuorten demokratiasuhdetta on vahvistettava. On hätkähdyttävää, että osa yhteisistä oppilaitoksistamme ja korkeakouluistamme vieraannuttaa äänestysikäiset opiskelijansa äänestämisen kaltaisista kansalaisoikeuksista, puoluesihteeri Jouni Ovaska hämmästelee.
Erityisesti useissa ammattiopistoissa ja ammattikorkeakouluissa kuntavaalit eivät saa näkyä millään tavalla oppilaitosten käytävillä. Oppilaitokset näkevät usein poliittisen toiminnan vain hankaloittavan oppilaitosten perustehtäviä eli koulutusta ja tutkimusta. Ovaska pitää kansanvallan porttikieltoa tarpeettomana.
– Oppilaitokset voisivat ottaa esimerkkiä Lapin yliopistosta. Siellä koulutus ja kampuselämä eivät ole häiriintyneet poliittisten toimijoiden sisäänmarssista, vaan se on tuonut yhden yhteiskunnan tärkeistä sektoreista luonnolliseksi osaksi opiskelijoiden arkea. Lapin kokemukset toimivat rohkaisevana esimerkkinä myös muille oppilaitoksille, Ovaska esittää.
– Suomi on monin tavoin ollut kansanvallan edelläkävijä. Miten on mahdollista, että maassa, joka antoi ensimmäisenä Euroopassa naisille äänioikeuden, oppilaitokset jarruttavat demokratian edistymistä, Ovaska kysyy