Paloaseman rivitalosta ikäihmisten asuntoja Soinissa

0
Paloaseman rivitalona Soinissa paremmin tunnetun rakennuksen korjaustyöt ovat alkamassa syyskesällä.

Kohde aitaan saattaa siihen kuntoon, että se palvelee aikanaan ikäihmisten asuntoina.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (Ara) on ilmoittanut  maaliskuussa Soinin kunnalle tehneensä varauspäätöksen erityisryhmien investointiavustuksesta ja korkotukilainasta.

Avustus on 182 000 euroa, joka on laskettu 910 000 euron arvonlisäverollisesta kustannuksesta. Korkotukilainan osuudeksi jäisi tällöin 728 000 euroa.

Soinin Suopöllöt saavat kunnalta jatkoa vuokramaalleen

Soinin kunta päätti jatkaa maanvuokrasopimustaan partiolippukunta Soinin Suopöllöjen kanssa, jossa sopimuskausi on pidennetty 40 vuoden mittaiseksi.

Osapuolet ovat  allekirjoittaneet 15 vuoden mittaisen maanvuokrasopimuksen noin 2 000 neliön suuruisesta maa-alueesta jo syksyllä 2004.

Lippukunta perusteli vuokra-ajan pidennystä sillä, että alueelle on rakennettu kiinteä rakennus partiotoimintaa varten.

Muunmuassa kunnan nuorisotyötä tukevan partioharrastustoiminnan piirissä on tällä hetkellä noin  35-40 soinilaista lasta ja nuorta.

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI