Pohjalaisen taiteilijaliiton PROSESSI – näyttely Nelimarkka-museossa.

0
Nelimarkka-museo-aluetaidemuseo Alajärvi

POHJALAISEN TAITEILIJALIITON PROSESSI – NÄYTTELY NELIMARKKA-MUSEOSSA 12.6.–22.8.2021

Pohjalaisen taiteilijaliiton Prosessi -näyttely tekee monipuolisen katsauksen taiteilijaliiton jäsenten tuoreimpiin teoksiin valottaen samalla teosten taustalla olevia moninaisia, usein ristikkäisiäkin prosesseja.

Eero Nelimarkan vuonna 1945 perustaman Pohjalaisen taiteilijaliiton näyttelyillä Nelimarkka-museossa on pitkä perinne. Näyttelyjä on vuosien mittaan järjestetty eri teemoilla ja kokoonpanoilla.

Kesän 2021 näyttely sukeltaa ensimmäistä kertaa myös kulisseihin ja keskittyy valmiiden teosten lisäksi taiteilijan työn siihen puoleen, joka ei aina näy katsojalle.

Näyttelyssä esitellään 24:n Pohjalaisen taiteilijaliiton jäsentaiteilijan teoksia. Näyttelyyn on valittu uran eri vaiheissa olevia taiteilijoita ja esillä on laaja kirjo taiteen eri tekniikoita. Työskentelyprosessia esitellään näyttelyssä teosten rinnalla esimerkiksi musiikin, kirjallisuuden tai valokuvien välityksellä.

Näyttelyn on kuratoinut kuvataiteilija, kuraattori Sanna Sarva.

Näyttelyssä on esillä teoksia seuraavilta taitelijoilta: Marita Erkkola-Järvinen, Mira Roivainen, Eliisa Määttälä, Owe Åsvik, Tuija Arina-Sundelin, Björn Aho, Mattias Löfqvist, Aamu Tikkanen, Elina Försti, Maria Forsblom, Tiina Laasonen, Mia Damberg, Lars Höglund, Paula Blåfield, Seppo J. Tanninen, Sture Sunabacka, Timo Konttinen, Minna Tuohisto-Kokko, Kaarina Heikinheimo, Janika Herlevi, Leif Strengell, Sven Svanbäck, Marja-Riitta Vuorela ja Katri Yli-Erkkilä.

AUKIOLOAJAT: Ti-pe 11-17, La 12-16, Su 12-17, Ma suljettu


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI