Poliisi epäilee kahta suomalaista pietarsaarelaisen paloittelumurhasta – rikos paljastui toisen tehtävän yhteydessä!

0

Päivitetty 10.2.2017 klo 13.00

Pohjanmaan Poliisi on ottanut kaksi ihmistä kiinni epäiltynä murhasta. He ovat Suomessa syntyneitä Suomen kansalaisia. Uhri on pietarsaarelainen vuonna 1965 syntynyt mies.

Poliisille heräsi epäilys vakavasta rikoksesta torstaina toisen tehtävän yhteydessä.

Poliisi on tehnyt rikospaikkatutkintaa eri paikoissa ja oletettu surmapaikka on sen tiedossa. Tutkimuksissaan poliisi on löytänyt ruumiin osia Permon kaupunginosasta Pietarsaaressa. Asiaa tutkitaan murhana.

Tutkimukset ja tapahtumaan liittyvät kuulustelut ovat vasta alussa. Epäiltyjen henkilöllisyyttä ja sukupuolta poliisi ei toistaiseksi kerro.

 

Poliisin paikkatutkinta ja tekninen tutkinta jatkuu. Poliisi käyttää tällä hetkellä muun muassa poliisikoiria apunaan paikkatutkinnassa.

Lisätietoa tapauksesta saadaan poliisilta keskiviikkona päivällä tai aikaisemmin jos jotakin uutta ilmenee.

 

JÄTÄ KOMMENTTI