Poliisi otti kiinni varastelevan cannabiskasvattajan Seinäjoella

0

Tapahtumaketju käynnistyi tänään perjantaiaamuna (6.3.) noin kello puoli kahdeksan aikoihin, kun poliisille ilmoitettiin, että Seinäjoen Sedun Törnävän yksiköstä oli anastettu auto. Kyseinen auto oli ralliteippauksin varustettu Ford. Sedun tiloja oli lisäksi rikottu ja sieltä oli anastettu omaisuutta.

Noin tuntia myöhemmin edellisestä Pohjanmaan poliisille tulleesta ilmoituksesta kello puoli yhdeksän aikaan poliisi sai sivulliselta tiedon, että kyseinen anastettu auto on Törnävän kaupunginosassa S-marketin pihassa ja tekijä on lähtenyt paikalta pakoon. Poliisipartio löysi anastetun auton ilmoitetusta paikasta. Poliisin omat tutkintatoimenpiteet olivat apuna paikalta poistuneen tekijän henkilöllisyyden selvittämisessä. Henkilö otettiin kiinni vähän ennen kello kymmentä kotiosoitteestaan. Asunnolta löytyi anastetun omaisuuden lisäksi pienehkö muutaman cannabiskasvin kasvattamo.

Kiinniotettua henkilö epäillään moottorikulkunevon käyttövarkaudesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, varkaudesta, vahingonteosta ja huumausainerikoksesta.

Anastettu omaisuus saatiin tällä kertaa takaisin ja on toimitettu asianomistajille.


 

JÄTÄ KOMMENTTI