PS:n Tavio: Poliisin resurssit turvattava budjettineuvotteluissa

0

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio vaatii pääministeri Marinin (sd.) hallitusta kasvattamaan poliisien määrää tulevien budjettineuvotteluiden kautta. Tavio huomauttaa, että Suomessa poliisien määrä on pienentynyt nopeammin kuin EU-maissa keskimäärin.

Eurostat julkaisi kaksi vuotta sitten katsauksen, jonka mukaan Suomessa oli asukaslukuun suhteutettuna vähemmän poliiseja kuin missään muussa EU:n jäsenmaassa. Edes poliisien määrän kaksinkertaistaminen ei olisi nostanut Suomea EU:n keskitasolle. Tilanne ei ole parantunut tilaston julkaisemisen jälkeen.

Vielä 2010-luvun alussa poliiseja oli Suomessa noin 7 900. Tällä hetkellä määrä on alle 7 400. Tavion mielestä suunta pitää kääntää määrän kasvattamiseen, sillä Ruotsissa jo yleistyneet jengimuotoiset väkivaltarikokset tulevat lisäämään poliisien työkuormaa Suomessakin. Tavio muistuttaa Suomen Poliisijärjestöjen Liiton arvioineen, että Suomi on tässä asiassa Ruotsin tiellä.

Tavio on huolissaan siitä, että poliisien määrän tahallinen pienentäminen ja jatkuva resurssipula johtavat vastaisuudessa kierteeseen, jossa poliiseiksi pyrkii yhä harvempi ja samalla työmäärä yhtä poliisia kohden käy ylivoimaiseksi.

– Kenttäpoliiseista 60 prosenttia katsoo liittokyselyn mukaan, että ei ehdi hoitamaan työtä riittävällä tarkkuudella. Kiire rasittaa myös tutkinnassa työskenteleviä. Tilanne vaatii merkittävää korotusta poliisin määrärahoihin, Tavio linjaa.

 


 

JÄTÄ KOMMENTTI