Rattijuoppo ajoi kahden 15-vuotiaan mopoilijan päälle

0

Päivitetty 6.7.2016  klo 17.30

Tapaus sattui eilen illalla vähän ennen puoltayötä Mänttä-Vilppulassa Satakunnantiellä. Vahvassa humalatilassa ollut kuljettaja puhalsi törkeän, liki kolmen promillen, lukeman.

Henkilöauto törmäsi kahteen 15-vuotiaaseen mopoilijaan sillä seurauksella, että mopoilijat kaatuivat ja loukkasivat itseään.

Autoa kuljetti 50-vuotias mies, jolla ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta.


Sisä-Suomen poliisin mukaan mies oli törmännyt ensin edessä menneeseen skootteriin ja hetkeä myöhemmin toiseen pienemmällä, ”monkey”-tyylisellä mopolla ajaneeseen mopoilijaan.   Poliisin suorittamassa alkometri puhallutuksessa saatiin ratissa olleelle huomattavan törkeää humalatilaa osoittava 2,9 promillen lukema.

Tapahtumien kulku on pääosin saatu selvitettyä.

Esitutkinnassa on saatu selvitettyä mopoja kuljettaneilta nuorilta, että he olivat ajamassa tien oikeassa reunassa Satakunnantietä noin puolen yön aikaan (5.7.) Mäntästä kohden Vilppulaa. Tapahtumapaikalla nopeusrajoitus on 60 km/h.

Mopoilijoiden takaa samaan suuntaan matkannut henkilöauto törmäsi ensin edellä menneeseen skootteriin takaosaan, jonka kyydistä kuljettaja tippui ja loukkaantui. Skootteri vaurioitui kauttaaltaan, muun muassa takarengas irtosi kokonaan. Skootterin kuljettaja sai eri asteisia murtumavammoja eri puolelle kehoansa. Vammat eivät ole kuitenkaan hengenvaarallisia.

Vajaan kilometrin toista mopoilijaa edellä ajanut toinen nuori kuljettaja koki saman kohtalon, kun samaisen rattijuopon auto törmäsi häneen takaapäin siten, että mopon kuljettaja lensi törmäyksen voimasta ajoneuvon tuulilasiin ja siitä maahan. Mopo vaurioitui pahasti takaoastaan. 15-vuotias kuljettaja loukkasi itseään siten, että hänelle tuli vammoja rintakehän alueelle. Vammat eivät ole poliisin tiedon mukaan hengenvaarallisia. Molemmat yliajetuksi tulleet nuoret mopoilijat kuljetettiin Tampereelle sairaalaan.

Ajoneuvon kuljettaja ei ole esitutkinnassa kyennyt muistamaan tapahtuneesta mitään.


Henkilöauto vaurioitui tapahtumassa siten, että ajoneuvon etuosa oli pahoin vaurioitunut, tuulilasi oli painautunut ja haljennut sekä ajoneuvon etuturvatyynyt olivat lauenneet törmäyksistä johtuen.

Henkilöautoa kuljettanutta ajo-oikeudetonta 50- vuotiasta miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä vammantuottamuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Mies otettiin kiinni tapahtuman johdosta.

…………………………………………………….

Poliisi jatkaa edelleen asian selvittämistä.

Asiaan liittyen pyydetään silminnäkijähavaintoja tapahtuma-aikaan tumman Ford Focuksen liikkeistä Mänttä-Vilppulasta. Havainnosta voi ilmoittaa asian tutkijalle, 02 9544 5357.

JÄTÄ KOMMENTTI