Rattijuoppoja ja huomattavaa ylinopeutta viime yön liikenteessä

0

Pohjanmaan poliisi mittasi huikean yli sadan kilometrin tuntivauhdin ylityksen Seinäjoentiellä perholaiselle kuljettajalle. Kuortaneella ja Alavudella poliisi sai kiinni liikenteestä humalaiset autonkuljettajat.

Lapualla nuorimies kaahasi liki kahtasataa

Lauantaina yöllä vähän ennen kello kahta mittasi poliisi Seinäjoentiellä Virpimäen kohdilla vuonna 1994 syntyneen perholaisen miehen kuljettamalle henkilöautolle ajonopeudeksi 186 km/h, vaikka alueella on 80 km/h!

Kuljettajan ajokortti otettiin poliisin haltuun, ja asian käsittelyä jatkettaneen alioikeudessa

Kuski alkoholin vaikutuksen alaisena Kuortaneella

Lauantainanoin kelllo puoli kolmen aikaan puhallutti poliisi Leppäläntiellä henkilöautoa kuljettaneen vuonna 1969 syntyneen kuortanelaisen miehen. Puhallutuksessa käytetty seulontamittari osoitti 1,02 mg/l hengitysilmaa, joten kuortanelaismiehen autolla ajot jäivät siihen.

Miehen ajokorttiotettiin poliisin haltuun ja asian loppukäsittelyä jatketaan” leivättömän” pöydän äärellä.

Rattijuoppo löytyi ilmiannon perusteella Alavudelta

Humalaisten kuljettajein liikehdintää oli myös Alavudella, jossa lauantaina yöllä kello kolmen jälkeen tuli poliisille ilmoitus mahdollisesta rattijuoposta Harrintiellä.

Poliisi tavoitti kyseisen henkilöauton, jolloin autoa kuljettanut vuonna 1996 syntynyt alavutelainen mies puhalsi poliisin seulontamittariin törkeän 1,75 promillen tuloksen.

Ajokortti jäi poliisin haltuun eikä autokaan ollut liikennekelpoinen maksamattomien autoverojen johdosta.

Rattijuopon kyydissä matkustajana ollut auton omistaja joutuu antamaa oman selvityksen autonsa luovuttamisesta liikenteeseen ja päihtyneen kuljetettavaksi.

Digi-terveysasema Kuusiolinna 700x

JÄTÄ KOMMENTTI