Rattikelkkahupailu oli päättyä ikävästi Ähtärissä!

0
Rattikelkkailija selvisi tuurilla ja taidolla, kun häntä vetänyt vetoauto törmäsi jyrkästi kaartuvassa mutkassa vastaan tulevaan autoon eilen illalla noin puoli kymmenen aikaan Ähtärissä.

18-vuotias ähtäriläinen nuorimies ajoi henkilöautolla Moksuntietä pitkin Karhunkierroksen suunnasta mukanaan kolme matkustajaa.

Autollaan hän vedätti perässään rattikelkkaa, jossa oli matkustajana 17-vuotias ähtäriläinen poika. Oikealle jyrkässä kaartuvassa mutkassa vastaan oli ajanut henkilöautolla kuortanelainen mies.

Rattikelkkaa vetävän auton perä oli kaarteessa luisussa ja auto ajautui vastaantulevien kaistalle jolloin sen peräosa paukahti vastaan tulevan henkilöauton vasempaan kylkeen.

Autoihin tuli peltivaurioita.

Viiden metrin pituisen  köyden päässä hinauksessa olleella rattikelkkailijalla oli kypärä päässään ja hän oli saanut  pidettyä kelkkansa tiukasti tien sisäkurvin puolella, eikä näin ollen ajautunut vastaantulevan kaistalle.

Onnea oli matkassa ja henkilövahingoilta säästyttiin. Rattikelkkaa vetäneen auton kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

JÄTÄ KOMMENTTI