

Koko maan puolustaminen edellyttää puolustusmenojen korottamista. Puolueiden tulee määritellä kantansa korotustarpeeseen jo ennen 2015 kevään eduskuntavaaleja.
Reserviläisliitto vaatii päättäjiä sitoutumaan puolustuksen lisärahoitukseen. Puolustusvoimien komentajan mukaan minimikorotustarve on vuonna 2016 noin 50 miljoonaa ja vuoteen 2020 mennessä asteittain 150 miljoonaa euroa indeksikorotusten lisäksi. Lisärahoitus on tarpeen erityisesti vanhenevan kaluston korvaamiseksi.
Puolustusvoimien sodan ajan joukkojen tulevaksi vahvuudeksi on määritelty 230.000 henkilöä, joista suuri osa on alueellisiin joukkoihin sijoitettuja reserviläisiä. Merkittävä osa näiden joukkojen kalustosta vanhenee lähivuosina eikä sen uusiminen ole mahdollista nykyisen puolustusbudjetin puitteissa.
– Mikäli tätä kalustoa ei saada uusittua, joudutaan Puolustusvoimien sodan ajan joukkojen vahvuutta karsimaan tasolle, joka ei enää mahdollista koko maan alueen puolustamista, toteaa Reserviläisliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Mikko Savola
Minimikorotustarve on kirjattu myös eduskunnan viimeisimpään puolustus- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon mutta päätös siitä on määritelty tehtäväksi vasta seuraavalla vaalikaudella. Reserviläisliitto ei tätä hyväksy vaan vaatii puolueita ottamaan selkeän kannan puolustusmäärärahakysymykseen ja Suomen puolustuksen tulevaisuuteen jo ennen keväällä 2015 järjestettäviä eduskuntavaaleja.
Puolustusministeri on nimittänyt parlamentaarisen seurantaryhmän pohtimaan Suomen puolustuksen tulevaisuutta. Puheenjohtaja Mikko Savolan mukaan on erittäin valitettavaa, että jo nyt osa puolueista on irtisanoutumassa yhteisestä, tärkeästä tavoitteesta turvata kansallisen puolustuksen resurssit.
– Puolustusvoimien tehtävänä tulee myös jatkossa olla koko Suomen puolueen puolustaminen itsenäisesti ja uskottavasti. Tämän edellytyksenä ovat riittävän suuret, hyvin varustetut ja koulutetut sodan ajan joukot sekä suomalaisten korkea maanpuolustustahto. Lisäksi tarvitaan reserviläisten omaehtoista toimintaa ja koulutusta, jonka järjestämiseen tarvittavat resurssit on myös turvattava, Savola muistuttaa.
Mitä tuohon suotta hassaa rahaa? Nykyisillä pullamössöpojilla ei riitä vastusta kuin 12 tuntia ennen kuin maa on miehitetty, tulivat sitten idästä tai lännestaä