Rikoksia ja kostamista Perhossa – varas nukahti autoon

0
Mieshenkilö anasti käyttöönsä kaksi autoa samasta pihasta Perhossa pitkäperjantaina illalla (2.4.).

Mies otti ensin pihalta käyttöönsä pakettiauton. Muutaman 100 metrin jälkeen autoilu päättyi lumipenkkaan.

Mies palasi takaisin lähtöpaikalle ja otti pihalta toisen auton. Lyhyt ajelu päättyi jälleen lumikinokseen.

Väsyneenä puuhastelustaan autovaras käveli lähistöllä olleen kolmannen auton luo ja nukahti sisälle autoon.

Kyläläisten vihjeiden perusteella Kaustisen poliisipartio löysi miehen nukkumasta autosta.

Miehelle suoritettu alkometripuhallus näytti 1.90 promillen humalatilaa.

Keski-ikäistä ulkopaikkakuntalaista miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kahdesta moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Kello kahden aikaan sunnuntaina yöllä (4.4.) rikottiin Perhossa rivitalon pihassa olleen henkilöauton etu- ja sivuikkuna. Auton ikkunoista oli heitetty sisään suuret kivet.

Tarkkaavaiset silminnäkijät olivat havainneet kahden mieshenkilön poistuvan paikalta. Tapahtumien kulun perusteella poliisi epäilee, että kyseessä oli vuorokautta aikaisemmin tapahtuneiden autovarkauksien kosto.

Kaustisen poliisi pyytää tietoja ja havaintoja mahdollisista tekijöistä ja toivoo, että rikoksista epäiltyjen mahdollinen rankaiseminen jätetään jatkossa oikeuslaitoksen tehtäväksi.

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI