Savola: Joululahjarahapotti auttaa alueen hankkeita

0
Eduskunnan täysistuntosali.

Ähtäriläinen kansanedustaja Mikko Savola on tyytyväinen maakunnalle eduskunnan niin kutsutuista joululahjarahoista löytyneille euroille ensivuodelle.

Mikko Savola

Eduskunta jakaa vuosittain noin neljäkymmentä miljoonaa euroa talousarvioaloitehankkeisiin ympäri Suomen eduskunnan jakovarana, Savola kertoo.

Rahalla turvataan muun muassa Kauhavan lentokentän ilmatoimintaharjoitukset, Ähtärin Voilammen kunnostustoimien jatkuminen 10.000 euroa ja Viexpon vienninedistäminen.

Tarpeen on myös rahoitus sikaruton torjumiseksi Suomessa 100.000 euroa, sekä valiokunnan vahva kirjaus maatalouden kannattavuutta parantavien toimien vauhdittamisesta.

Savola iloitsee, että tiehankkeisiin tulevilla euroilla saadaan alkuun Alajärvi-Ruona tien pitkään odotettu suunnitteluvaihe 250.000 eurolla, Juustoportin risteysjärjestelyt Kurikassa sekä Hannukselan tien perusparannus Ilmajoella.

Moni hyvä hanke jäi tänäkin vuonna vielä odottamaan rahojaan ja niiden osalta työ jatkuu, Savola lupaa. Tärkeää on, että valiokunta esimerkiksi edelleen kirjasi lausumissaan myös Isojoentien korjauksen loppuun saattamisen osaksi mietintöään.

Valtionvarainvaliokunta antoi mietintönsä tänään perjantaina 10.12. Ensivuoden valtion budjetin loppukäsittely käydään tulevan viikon aikana.


 

JÄTÄ KOMMENTTI