Sinisten Elo: Kotihoidontuen puolustaminen katkaisi kamelin selän

0

– Erityisesti isät olisivat hyötyneet perhevapaauudistuksesta. Siniset halusi edistää perheiden sisäistä työnjakoa tasa-arvoisempaan suuntaan kaksinkertaistamalla isyysvapaan jopa yli sataan arkipäivään vapaaehtoiselta pohjalta, sanoo Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo.

– Esitys kotihoidontuen leikkaamisesta kolmantena vuotena katkaisi lopulta kamelin selän.

Elon mukaan neuvottelujen aikana tehtiin perusteellinen ja hyvä työ. Eri vaihtoehdot käytiin läpi hyvässä hengessä työmarkkinaosapuolten kanssa.

– Siniset halusivat säilyttää kotihoidon mahdollisuuden kolmevuotiaaksi asti. Pidimme myös tärkeänä, että perheet saavat päättää, kuka lapsia kotona hoitaa. Nämä olivat sinisten reunaehdot. Meille kustannustason kasvu ei ollut merkittävin kysymys, sanoo Simon Elo.

Nyt muutosta täytyy tapahtua ennen kaikkea yritysten asenteissa, sillä työnantajat eivät vielä usein tunnista isien mahdollisuutta pidempiin korvamerkittyihin isyysvapaisiin.

– Jos itse järjestelmää ei lopulta muutettu, niin täytyy ainakin lisätä tietoutta nykyisistä mahdollisuuksista isille ja äideille, jotta lapsen etu ja tasa-arvoinen vanhemmuus toteutuvat, pohtii Elo.

JÄTÄ KOMMENTTI