Sinisten puheenjohtaja Kari Kulmala vieraili Alajärvellä

0
Sinisten vasta valittu puheenjohtaja Kari Kulmala vieraili Alajärvellä.

Sininen tulevaisuus rp:n puheenjohtaja Kari Kulmala vieraili Alajärvellä 25.6.2019. Kulmala valittiin Sinisten uudeksi puheenjohtajaksi Espoon puoluekokouksessa 8.6.2019. Alajärvellä käynti oli Kulmalan ensimmäinen vierailu paikallisyhdistyksessä hänen puheenjohtajana olon aikana.

Vierailujen aloittaminen Etelä-Pohjanmaalta sopii hyvin Ylistarosta kotoisin olevalle Kulmalalle. Kulmala on lupautunut kiertämään kaikki piirit ja paikallisyhdistykset ensimmäisen puheenjohtajavuoden aikana. Nopealla aikataululla järjestettyyn tapaamiseen osallistui paikallisia ja lähialueen aktiiveja. Tilaisuudessa uunituore puheenjohtaja halusi kuulla paikallistason toimijoilta kuulumisia ja evästyksiä toiminnan kehittämiselle. 

Puolueen tähtäin on asetettu seuraaviin vaaleihin, jotka ovat kuntavaalit. Vaikka eduskunnassa Sinisillä ei tällä hetkellä edustajia olekaan, eri puolella Suomea paikalliset Siniset tekevät edelleen lujasti töitä omissa kunnanvaltuustoissa, -hallituksessa ja eri lautakunnissa kotiseudun eteen. Puheenjohtaja Kulmala painottaa, että Sininen tulevaisuus rp. ei ole hävinnyt mihinkään. Puolue on nuori ja se on olemassa kuten aikaisemminkin, uusia jäseniä liittyy mukaan toimintaan, jatkamme työtämme hyvinvoivan ja turvallisen Suomen eteen ja kehittämme omaa toimintaamme.

JÄTÄ KOMMENTTI