Soinin 4H tiedottaa

0

Soinin 4H-yhdistys toimii poikkeusaikanakin

Koronatilanne ja Suomen hallituksen poikkeustilan julistaminen ja rajoitustoimet 18.3. lähtien ovat osuneet myös Soinin 4H-yhdistyksen toimintaan. Kerhotoiminta on päättynyt poikkeuksellisesti jo maaliskuun puolivälissä. Lisäksi Kierrätyspuoti Neliapila on ollut suljettuna 16.3. lähtien, tämä lähinnä varotoimena. Tästä kaikesta huolimatta haluamme kierrättää, palvella Kierrätyspuoti Neliapilan asiakkaita ja työllistää nuoria.

Kierrätyspuoti Neliapila palvelee poikkeustoimin toukokuussa

Moni tekee nyt kevätsiivoiluja ja useampi on toivonut Kierrätyspuodin aukioloa, jotta ylimääräisiä tavaroita ei tarvitsisi heittää roskiin vaan pääsisi lahjoittamaan ne toimintamme tukemiseksi. Nyt vastaamme tähän tarpeeseen. Toukokuussa on mahdollisuus tuoda Kierrätyspuotiin puhdasta ja ehjää tavaraa ja vaatteita lauantaisin klo 10-14 välisenä aikana.  Toivomme kuitenkin, että palvelua käytettäessä turvavälit ja hygienia-asiat pidetään mielessä myös tätä palvelua käytettäessä. Lahjoittaminen tapahtuu ulko-ovella, jonne myymälässä työskentelevä nuori tulee ottamaan lahjoitukset vastaan. Asiakkaita emme siis päästä sisälle vaan otamme tavarat vastaan ulko-oven ulkopuolella.

Lisäksi Soinin 4H-yhdistykseltä voi varata toukokuussa oman shoppailuajan Kierrätyspuoti Neliapilaan. Ajanvaraus tapahtuu soittamalla puh. 0400-649873 ja sopimalla max. 30min ostoksilla oloajasta. Myös silloin pidämme hygieniasta ja turvaväleistä kiinni ja tarjolla on käsien desinfiointiainetta sekä kertakäyttöhanskoja. Mikäli viranomaiset linjaavat uusia rajoituksia tai ohjeita, toimimme niiden mukaisesti. Siksi muutokset ovat mahdollisia.

Kierrätyspuodin aukioloajoista kesä- ja heinäkuun suhteen emme vielä osaa sanoa. Siksi emme voi vielä vastata esimerkiksi mahdollisesta kesätyömahdollisuudesta myymälässä. Tiedotamme tästä asiasta erikseen myöhemmin.

Kesätyö 4H-yrittäjänä –tuen hakuaikaa jatkettu

Soinin kunta ja Soinin 4H-yhdistys järjestävät yhteistyössä soinilaisille 13-28-vuotiaille (synt. 2007-1992) mahdollisuuden kokeilla yrittäjyyttä 200 euron suuruisella Kesätyö 4H-yrittäjänä -tuella.

Oma 4H-yritys antaa nuorelle mahdollisuuden kokeilla yrittäjyyttä turvallisesti ja ohjatusti. 4H-yritys on keino tienata rahaa, mutta elinkeinosta ei ole kysymys. Yritys on harrastustoimintaa, ja nuori etenee siinä aina omaan tahtiinsa. Oma 4H-yritys on hyvä tapa selvittää, sopiiko yrittäminen sinulle. 4H-yrittäjyyteen voi tutustua tarkemmin www.4h.fi/toita/perusta-oma-yritys -sivustolla.

Ennen tuen hakua nuoren tulee perehtyä 4H-yrittäjyyteen ottamalla yhteyttä Soinin 4H-yhdistyksen toiminnanjohtajaan Saija Källiin puh. 0400-649873 tai soini@4h.fi. Tukea voi hakea ajalle 1.5.-30.9.2020. Tuen suuruus on 200€/nuori. Soinin kunta jakaa tukea yhteensä 2000€. Tuki edellyttää vähintään 50h/nuori työskentelyä. Tuki on henkilökohtainen. Ryhmän perustaessa 4H-yrityksen on sen kukin 4H-yrittäjä oikeutettu saamaan oman tuen. Jokainen nuori hakee erikseen omaa tukeaan sekä raportoi erikseen omalta osaltaan. Mikäli jo aiemmin toimineen 4H-yrityksen 4H-yrittäjä hakee tukea toimivalle 4H-yritykselleen, tulee hänen kertoa hakemuksessa, miten aikoo kehittää 4H-yrityksensä toimintaa tukea koskevana kesänä. Tukea myönnettäessä etusijalla ovat uudet 4H-yrittäjät. Tukea haetaan erillisellä lomakkeella, joita saa Saijalta. Hakuaikaa on jatkettu ma 25.5. klo 15:00 saakka. Hakemus tulee palauttaa allekirjoitettuna osoitteeseen Soinin kunta/Kesätyö 4H-yrittäjänä, Multiantie 27 A, 63800 SOINI.

Metalliromut kierrätykseen!

Metalliromun ja lannoitesäkkien keräys alkaa vapulta

Metalliromun keräys jatkuu edellisvuosien tapaan samoilla keräyspaikoilla (liitteenä lisätiedot keräysajasta, -paikoista ja -ohjeista).

Laasalan kylälle on paljon toivottu metalliromunkeräystä, mutta paikkaa ei ole löytynyt. Mikäli joku haluaa antaa maa-alueensa Soinin 4H-yhdistykselle keräyspaikkakäyttöön, toivotaan yhteydenottoa pikimmiten puh. 0400-649873.

Reilu Teko lannoitesäkkikeräys  toimii ajalla 1.5-31.7.2020. Paikka on sama kuin aiempina vuosina, eli teollisuusalueella Print-hallin takana osoitteessa Lintuharjuntie 2, Soini (osoite vaihtunut tien nimenmuutoksen vuoksi).

Lannoitussäkit kiertoon!

Lannoitesäkkien lajittelu ja pakkaus:

Keräykseen kelpaavat muoviset Yaran (painatus Yara, Kemira GrowHow, Kemira Agro tai Kemira) 40 kg lannoitesäkit, myös metsälannoitesäkit, Yaran 25 kg lannoitesäki, lannoitelavojen suojahuput, Yaran (painatus Yara, Kemira GrowHow, Kemira Agro tai Kemira) suursäkit, myös metsälannoitesäkit, Yaran säkit Befert –painatuksella, Hankkijan rehusuursäkit, Hankkijan siemensäkit, Lantmännen Agron siemensuursäkit, Lantmännen Feedin siemensuursäkit, Raisioagron siemensuursäkit, Tilasiemenen siemensuursäkit, Peltosiemenen siemensuursäkit.

Mitään muuta muovia, muita suursäkkejä tai muuta jätettä ei keräykseen saa tuoda.

40 ja 25 kg säkkien pakkaus tulee tehdä 50 kappaleen nippuihin, suursäkkien ja lavahuppujen pakkaus  5 kappaleen nippuihin.

Rekrytoimme nuoria Taimitekoon

Yhdistyksemme on mukana 4H:n Taimiteko-toimintamallissa kesällä 2020. Taimiteossa istutetaan Suomeen uutta metsää hiilinieluksi ja samalla työllistetään nuoria. Vapo Oy on lahjoittanut maa-alueita ympäri Suomea Suomen 4H-liitolle ja Soinista löytyy 3,8ha alue jonne taimia päästään istuttamaan. Nyt etsimme toiminta-alueeltamme kesätöitä kaipaavia nuoria, pääasiallisesti yhdeksäsluokkalaisia mutta myös muilla alle 18-vuotiailla on mahdollisuus työllistyä. Rekrytoimme noin 10-15 henkilöä.

Taimien istuttaminen tapahtuu näillä näkymin kesäkuun alun ja juhannuksen välisenä aikana.

Työtä haetaan lähettämällä sähköpostilla työhakemus yhteystietojen kera osoitteeseen soini@4h.fi.


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI