Soinin kirkkovaltuusto kokousti eilen 12.12.

0

Soinin kirkkovaltuusto kokoontui tiistaina 12. joulukuuta. Kokouksessa käsiteltiin talouden tilannetta ja hyväksyttiin talousarvio vuodelle 2018 sekä toimintasuunnitelma vuosille 2018-2020.

Kokouksessa käsiteltiin talouden tunnusluvut ja samalla kuultiin suunnitelmat painopisteiksi ensi vuodelle. Tavoitteena on kirkon perustoimintojen vahvistaminen ja samalla ihmisten tavoittaminen sekä paikkakunnan tapahtumien yhteistyö. Myös Soini 150 vuotta on tärkeässä roolissa seurakunnassa. Myös Raamatun lukuinnostusta pyritään lisäämään.

Kirkkovaltuuston kokouksen lopuksi luettiin piispantarkastuksen kertomus. Siinä korostettiin seurakunnan hyvin hoidettua taloutta ja  muutenkin työ seurakunnassa sai kiitosta. Kirkkoherra Pasi Kilpeläinen kiitti kirkkovaltuustoa ja toivotti Hyvää Joulua.

 

JÄTÄ KOMMENTTI