Sudet raateli 7-vuotiasta poikaa Ähtärin eläintarhassa

0
"Tarha"susi (arkistokuva)

Harvinainen vakava onnettomuus sattui  Ähtärin eläintarhassa tänään tiistaina vähän yli puolenpävän. Kaksi tarhassa ollutta sutta saivat otteen 7-vuotiaan pojan kädestä. Tampereen yliopistollisesta keskussairaalasta kerrotaan käden vammojen olevan vakavat.

Pohjanmaan poliisin mukaan aitauksessa ollut susi kävi kiinni 7-vuotiaan pojan käteen. Poika oli ollut tapahtuma-aikaan perheensä kanssa susitarhan luona. Vielä selvittämättömästä syystä poika oli päässyt susitarhan verkkoaidan viereen, jolloin tarhassa ollut susi oli tarttunut pojan käteen kiinni vetäen käden aidan läpi susitarhan puolelle. Tuolloin aitauksessa ollut toinen susi oli tarttunut pojan käsivarteen kiinni.

Poliisin mukaan paikalla olleet henkilöt olivat saaneet lopulta irrotettua sudet irti pojan kädestä.

Tapahtumassa loukkaantunut poika on toimitettu jatkohoitoon Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan. Kädessä olevat vammat ovat vakavia.

Poliisi selvittää tällä hetkellä tapahtumien kulkua ja sitä, miten poika on päässyt susien läheisyyteen. Tapahtumaa tutkitaan tällä hetkellä vammantuottamuksena.

Poliisi ei tiedota tutkinnan tässä vaiheessa asiasta enempää.

vanhat kuorma-autot tukim

JÄTÄ KOMMENTTI