Suomenselkä kaupunki – suuri kunta kehitteillä Keski-Suomessa!

0
Järvi-Pohjanmaa on saamassa itänaapurikseen uuden suuren kaupungin, joka on omimassa nimensä itselleen Suomenselän seutukunnalta. Uusi kahden kaupungin ja ainakin kolmen kunna yhteenliittymiseen tähtäävä toiminta etenee suunnitelmallisesti omaa tahtiaan ”entisen” Keski-Suomen läänin puolella.

Saarijärven, Viitasaaren, Kivijärven, Kannonkosken ja Kyyjärven kuntien kuntajakoselvitys on ensimmäisessä välimaalissa.

Valtuutetut ovat tänään saaneet käsiinsä suurkunnan yhdistymissopimusluonnoksen, jonka pohjalta uusi kunta saattaa syntyä vuoden 2013 alusta lukien.

Suomenselän kaupunki?

Alustava nimi 22 000 asukkaan kunnalle on Suomenselkä. Siinä olisi kaksi kaupunkikeskusta, Saarijärvi ja Viitasaari sekä kolme pienempien kuntien pitäjää tai kauppalaa.

Sopimusluonnoksen mukaan uuden ison kaupungin johtaja olisi Saarijärven kaupunginjohtaja, viitasaarelaislähtöinen Janne Kinnunen.

Viitasaaren kaupunginjohta Jouko Räsänen siirtyisi systeemin mukaisesti asianmukaisin järjestelyin eläkkeelle. Pienempien kuntien johtoa sijopiteltaisin muihin ison kaupungin muihin johtotehtäviin.

Monipalveluautot kiertämään

Kaupunkikeskusten palvelut näyttäisivät säilyvät pitkälti entisen tasoisina.  Palveluiden saatavuutta varmennetaan hyödyntämällä yhteispalvelutoimistoja ja etäyhteyksiä sekä kehittämällä liikkuvia palveluja esimerkiksi monipalveluautoista.

Nyt julkistettu sopimus sopimus on kuitenkin vielä luonnos, ja sitä tullaan vielä täsmentämään kuntakohtaisissa käsittelyssä.

Ratkaisupäätöksiin palataan kesälomien jälkeen, joten päätös uudesta kaupungista syntyy aikaisintaan elokuussa.

Digi-terveysasema Kuusiolinna 700x

JÄTÄ KOMMENTTI