Susi tai susia on nähty liikkuvan perjantaista lähtien Pietarsaaren kaupungin liepeillä. Ovela luontokappale on näyttäytynyt milloin missäkin, mutta virkavaltaa se on osannut väistellä ja piileksiä, vaikka sitä on ”kalasteltu” useamman poliisipartion voimin.
Perjantaina havainto kaupunkiin kuulumattomasta petoeläimestä tehtiin vanhan sataman alueella ja sen läheisyydessä. Poliiseja oli paikalla usean partion voimin. Poliisi lopetti suden aktiivisen etsinnän Pietarsaaren keskustan alueella, kun uusia havaintoja eläimestä ei enää perjantaiaamun jälkeen oltu saatu. Poliisin mukaan susi oli poistunut metsään. Lauantaina ei havaintoa luontokappaleesta seudulla ollut, mutta sunnuntaiaamuna petoeläin palasi takaisin. Nyt siitä oli tehty havainto kello kahdeksan jälkeen OSTP:n tehtaan alueella. Alue on nyt tarkastettu poliisin ja suurriistavirka-apuhenkilöiden toimesta, mutta tehdasalueelta sutta ei löydetty.
Havainnot sudesta pyydetään ilmoittamaan hätäkeskuksen numeroon 112.