Atrian toimitusjohtaja joutuu jättämään paikkansa, koska yhtiön tuloskehitys on ollut huono. Hallituksen puheenjohtajan mukaan esimerkiksi yrityskauppa Venäjällä ei ollut onnistunut siirto.
Elintarvikeyhtiö Atrian hallituksen puheenjohtaja Martti Selin kertoo, että yhtiön toimitusjohtaja Matti Tikkakoski joutuu lähtemään huonon tuloskehityksen vuoksi.
– Lähinnä syynä on se, että Atrian hallitus oli asettanut yhtiön liiketoiminnalle ja sen kehittämiselle tavoitteita, ja näihin tavoitteisiin ei olla nyt päästy. Emme olleet tyytyväisiä Atrian kannattavuuteen ja kasvuun, Selin toteaa Taloussanomille.
Atrian tulos romahti viime vuonna 16,5 miljoonasta eurosta 0,3 miljoonaan euroon.
Tuliko vahinko Venäjällä?
Varsinkin Venäjältä odotettiin paljon syksyllä 2008 tehdyn yrityskaupan jälkeen. Yhtiö osti tuolloin Moskovan ja Pietarin alueella toimivan lihanjalostusyhtiö Campomosin 75 miljoonalla eurolla.
– Jälkiviisaana voi sanoa, että tämä viimeisin yritysosto ei ollut onnistunut, eikä niitä tavoitteita ole saavutettu, mitä siihen oli asetettu. Ajoitus olisi tietysti voinut olla parempi. Venäjä on toki haastava markkina, Selin toteaa.
Atria joutui tekemään viime vuoden kolmannella neljänneksellä 10,4 miljoonan euron arvonalentumistappiot Venäjän-yksikkönsä liikearvosta. Atria kertoi tuolloin, että liharaaka-aineiden hinnat olivat nousseet elokuusta lähtien Venäjällä merkittävästi. Yhtiö käyttää Venäjällä 90 prosenttisesti tuontilihaa.
Vuoden viimeisellä neljänneksellä Venäjällä oli edelleen vaikeaa. Atria kertoi, että yhtiön hinnankorotukset eivät olleet riittäviä kumoamaan raaka-aineiden kallistumisen vaikutuksen.
Onko Venäjä sittenkään ainoa syy?
Venäjän yksikön kannattavuudessa näkyivät edelleen kilpailun kiristyminen ja taantuman vaikutukset, jotka olivat lisänneet halvempien tuotteiden kysyntää. Lisäksi rasitteena olivat kasvaneet markkinointikustannukset. Koko viime vuoden osalta Venäjän liiketoiminnan tappio oli 27,9 miljoonaa euroa.
– Venäjä ei ollut yksin syy Tikkakosken eroon, vaan kyllä se on tämä kokonaisuus.
Atrian hallitus käynnistää hakuprosessin uuden toimitusjohtajan valitsemiseksi. Toistaiseksi toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa Atria Skandinavian toimitusjohtaja ja Atrian varatoimitusjohtaja Juha Gröhn.
– Uuden toimitusjohtajan pitäisi pystyä parantamaan kannattavuutta ja saamaan kasvua aikaan, Selin sanoo.
…………………………………………….
Yksittäisen kuluttajan kannanotto:
Atrialla johtajien ja vastaavien, niin miesten kuin naistenkin, pitäisi mennä pitkän peilin eteen, ja katsoa missä todelliset syyt ovat. Atrian tuotteet eivät kertakaikkiaan pärjää kilpailussa ja ne eivät maistu kansan suussa entisten Atrian tuotteiden tavoin. Hintakilpailuun on jostain syystä haettu arvelluttava tie. Kilpaillaan laadusta tinkimällä. Nostetaan hintaa ja samalla pienennetään annosta tai tuotteen kokoa. Lihapiirakkakaan ei ole enää sellainen kuin se oli vuosia sitten. Miehen kämmenen kokoinen kunnon syötävä on kutistunut naurettavan kokoiseksi sämpyläksi, joka ei maistu suussa entiseen malliin. Atrian käristeet ovat kaikin mahdollisin tavoin valju varjo entisistä lihaisista makkaroista. Tuotteita on tällä hetkellä Atrialla vain liian monta, jotka eivät pärjää muiden valmistajien vastaavalle tarjonnalle. Onko Atrialla unohdettu kokonaan kuluttajan kuuleminen. Onko automaatio ja kustannuslaskenta niiltä osin viety liian pitkälle.
Kaikkien on pakko syödä. Kyllä kansa arvostaa hyvää ruokaa, sijoittamalla joka kuukausi suurimman osan palkastaan hengissäpysymiseen. Mutta sijoittamalleen rahalle, myös suomalainen, kulutaja haluaa luonnollisesti aidot tuotteet, eikä suinkaan lisäaineilla ”doupattuja” korvikkeita!
”Kuluttaja number one”