
Muun muassa Sami Jauhojärvi, Lasse Viren ja Jukka Jalonen asiantuntijoina Alajärven kuntakokeilussa:
Alajärven kaupunki kokosi kuntien resurssit ja UKK-instituutin osaamisen yhteen ja alkoi kehittää kuntien kanaviin kuntalaisille ilmaista liikunnan neuvontaa. Uuden liikuntaneuvonnan ensimmäinen testivaihe alkoi tänään Alajärvellä ja muiden kokeilukuntien kanavissa aloitus on tammikuun aikana.
Joka puolella Suomea kuntien johdossa mietitään, miten kuntien rakentamat uimahallit, liikuntahallit ja ulkoilureitit saataisiin paremmin ja tasaisemmin palvelemaan koko kuntaväestöä.
Alajärven kaupunki on investoinut noin 20 miljoonaa euroa liikuntarakentamiseen viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Tänä vuonna Alajärvi panostaa liikuntarakentamisen sijasta kunnallisten liikuntarakennusten käyttöneuvontaan ja liikunnan edistämiseen kaikissa ikäryhmissä.
LIIKUNTANEUVONTAA YLI SADALLA VIDEOILLA DIGITAALISESTI
Alajärvi julkaisee koko kevään ajan omissa kanavissaan ja kaupungin liikuntapaikoissa digitaalista, videomuotoista liikuntaneuvontaa kaupunkilaisille. Neuvontaa annetaan yli sadan videon verran. Liikuntaneuvonnan lajeihin kuuluvat mm. joka kodin kuntotestit ja lihaskuntoliikkeet, rintauinti, maastohiihto ja juoksulenkkeily.
Neuvonnan antajat ovat todella nimekkäitä omien lajiensa osaajia. Hiihdon neuvontaa alajärveläisille antaa olympiavoittaja Sami Jauhojärvi, rintauinnin neuvontaa kilpauimari Matti Mattsson ja hyvän joukkuepelin ohjeita mestarivalmentaja Jukka Jalonen. Kruununa kakussa Alajärven asukkaita piipahtaa huhtikuussa videoilla neuvomassa lenkkeilyssä Lasse Viren.
Tällainen ilmaisen liikuntaneuvonnan kattaus Alajärven kanaviin on mahdollista siten, että palvelussa mukana olevat kunnat ovat kukin tuottaneet sisältöön oman mestarinsa liikuntaneuvonnan. Esimerkiksi Ylitornio on tuottanut kuntalaispalveluun hiihtoneuvontaa, Riihimäki Jukka Jalosen valmennusosaamista ja Myrskylä Lasse Virenin ja Ari Paunosen juoksuneuvontaa.
Alajärven rooli on olla palvelun kokoajana ja joka kodin kuntotestien ja lihaskuntoliikkeiden tuottajana sekä UKK-testien kuvauspaikkakuntana.
Palvelun videoneuvonta kevääseen 2020 on saatu Elixir TV-tuotannosta. Muun sisällön palveluun tuottaa Alajärven kaupungin Liikunta-Aalto 2020 -hanke.
Alajärven Liikunta-Aalto 2020 -hanke kokoaa yhteen liikunnan- ja hyvinvoinnin eri toimijoita ja palveluita ”Team Alajärveä” varten, eli kaikkia kaupungin asukkaita varten. Team Alajärveä sparraa joukko liikunnan- ja hyvinvoinnin asiantuntijoita sekä Aalto-ryhmä. Aalto-ryhmään on valittu neljä tavallista alajärveläistä henkilöä, jotka tavoittelevat elämänsä parasta kesää 2020. He haluavat jakaa tämän matkansa kaikille kiinnostuneille muita motivoiden.
Liikunta-Aalto tarjoaa vuonna 2020 kaikille kaupungin asukkaille digitaalisen valmennuksen lisäksi mm. treeniohjelmia, yhteislenkkejä, tapahtumia, testejä sekä Team Alajärven yhteisen harjoituspäiväkirjan. Tavoitteena on kerätä yhteiseen harjoituspäiväkirjaan valtaisa määrä erilaisia liikuntasuorituksia.
Liikunta-Aallon netti- ja Instagram-sivuilla voi seurata miten Liikunta-Aalto pyyhkäisee Alajärven kaupungin yli!
Alajärven Liikunta-Aalto 2020 -hanke on saanut Leader-rahoitusta Aisapari ry:ltä.