Tiedossa – viikko kevättä!

0
Viikonlopuksi leudontunut sää jatkuu Ilmatieteen laitoksen mukaan Etelä-Suomessa kauniina ja keväisenä viikon verran.

– Päivisin voi olla plussaa, yöt ovat tietenkin kylmiä, päivystävä meteorologi Tuula Kainulainen kertoo.

Leudoimmat päivät näyttävät osuvan torstaille ja perjantaille

Myös Pohjois-Suomessa on päivisin melko lämmintä, mutta sää on etelää pilvisempi ja myös lunta satelee paikoittain.

Toimittajamme palasi muutama sunnuntai-illan suussa tunti sitten Oulun seudulta takaisin Järvi-Pohjanmaalle ja sai kokea liikenteessä Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan rannikon ja aina pitkälle Keski-Pohjanmaalle saakka yltäneet keväisen  loskaiset, märät  maantiet.

Ulkolämpötilatkin käväisivät paikoin selkeästi plussan puolella.

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI