Toteutuuko alueellinen oikeudenmukaisuus puutiaisaivokuumerokotteen kohdalla?

0
Punkkeja on yli 50000 eri lajia (arkistokuva)

KD:n kansanedustajat Peter Östman, Sari Essayah ja Päivi Räsänen kysyvät, mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä punkkien levittämien tautien, borrelioosin ja puutiaisaivokuumeen torjumiseksi.

Punkkien levittämät taudit, borrelioosi ja puutiaisaivotulehdus (TBE) herättävät kansalaisissa aiheellista huolta. TBE-rokote kuuluu kansalliseen rokoteohjelmaan vain tietyillä seuduilla. THL suosittaa TBE-rokotuksia puutiaisaivotulehdukseen luonnossa liikkuville alueilla, joilla puutiaisaivotulehduksen ilmaantuvuus ylittää 5 tapausta 100 000 asukasta kohden.

TBE levisi Suomessa ensimmäisenä Kokkolan seudulle ja Ahvenanmaalle. 2000-luvun alussa Kokkolan seudulla todettiin erityisen vakavia TBE-tapauksia. Se, että tätä nykyä tapauksia esiintyy Kokkolan seudulla vähemmän, johtuu osin siitä, että useat alueen asukkaat ovat ottaneet rokotteet omakustanteisesti. Paikalliset infektiolääkärit suosittelevat ilmaisen punkkirokotteen kattamaan myös Kokkolan seudun ja Pohjanmaan rannikon alueet.

Punkkeja sen sijaan esiintyy Pohjanmaalla entistä enemmän. Tästä kertoo mm. se, että borrelioosiin sairastui Pohjanmaan rannikolla ennätysmäärä ihmisiä vuonna 2018, yhteensä 85 henkeä, toteaa kirjallisen kysymyksen 1. allekirjoittaja Peter Östman.

Rokotusohjelman perusteena tulisi olla taudinaiheuttajien levinneisyys, ei sairastumistapausten. Kaikkia kansalaisia ja seutuja, joissa puutiaisaivokuumetta kantavien punkkien levinneisyys on korkea, tulisi kohdella rokotusohjelmassa yhdenvertaisesti, toteaa Peter Östman.


 

PTV mansikkasumppa1

JÄTÄ KOMMENTTI