Tuleeko Maahanmuuttovirastosta kirosana – vastaanottokeskuksia voidaan perustaa vaikka kunta ei sitä haluaisi

0
Kuntapäättäjät ympäri Suomen hierovat parhaillaan älynystyröitään pohtiessaan, miten tulisi suhtautua omaan kuntaan mahdollisesti tulevaan pakolaisten vastaanotto- tai hätämajoituskeskukseen. Ei välttämättä tarvitsisi, sillä kunta ei asiasta aina edes voi päättää.

Asiantuntijan mukaan vastaanottokeskuksia voidaan perustaa kahdella tavalla. Maahanmuuttovirasto voi perustaa keskuksen kunnan omistamaan tilaan, jolloin asia käsitellään normaalisti, ja kunta päättää, onko se mukana vain ei. Jos taas vastaanottokeskus perustetaan yksityisen omistamaan tilaan, kunnan hyväksyntää ei tarvita, vaikka käytännössä Maahanmuuttovirasto kantaa aina kysyy.

Sen sijaan jo toiminnassa olevan vastaanottokeskuksen alaisuuteen tulevasta hätämajoitusyksiköstä päätöksen tekee yksin Maahanmuuttovirasto.

Kunnan on tuotettava vastaanottokeskuksille peruskouluikäisten koulupalvelut. Maahanmuuttoviraston mukaan kunnalle ei koidu keskuksesta muita velvoitteita. Esimerkiksi terveyspalvelut, akuuttia ensiapua lukuun ottamatta, hoitaa keskuksen oma terveydenhoitaja sekä Maahanmuuttoviraston kilpailuttamat yksityiset palveluntuottajat.

Digi-terveysasema Kuusiolinna 700x

JÄTÄ KOMMENTTI