Suomalaiset ovat muuttaneet asuntolainojensa maksuaikatauluja – mutta eivät aina hyvään suuntaan, selviää Lähi-Tapiolan teettämästä Arjen Katsaus -tutkimuksesta. Nykyinen taloustilanne on myös saanut ihmiset pohtimaan uusia säästämis- ja sijoituskohteita.
Juuri valmistuneen kyselytutkimuksen mukaan suomalaisten rahankäyttö on muuttunut hieman varovaisemmaksi vallitsevan huonon taloudellisen tilanteen vuoksi. Meneillään oleva talouskriisi vaikuttaa joka kolmannen talouteen. Lähi-Tapiolan teettämästä Arjen katsaus -tutkimuksesta käy myös ilmi, millä tavalla suomalaiset reagoivat tilanteeseen.
– Suomalaiset suhtautuvat pitkittyneeseen, heikkoon taloustilanteeseen joko huolestuneesti tai säästäväisesti. Toisaalta nähtävissä on vähän kyllästymistäkin. Kuitenkin joka neljäs kyselyyn vastanneista on vähentänyt kulutustaan, ja joka kolmas on miettinyt uusia säästämisen kohteita, sanoo toimitusjohtaja Marja Pajulahti Tapiola Pankista.
Mitä kuuluu, asuntolaina?
Monet ovat tehneet muutoksia asuntolainojensa maksuaikatauluihin viimeisen vuoden sisällä. Muutoksia tehneistä noin 40 prosenttia on nopeuttanut maksuaikatauluaan, mutta yli puolet on hidastanut lainapääomansa takaisinmaksua. Pajulahti on huolestunut tästä suuntauksesta.
– Alhaisten korkojen aikana lainaa kannattaisi maksaa ripeästi pois, sillä korkokulu muodostuu nyt paljon pienemmäksi, ja laina lyhenee. Kun korot taas nousevat, lainamäärä on pienentynyt. Huolestuttavaa on se, että lainanmaksuaan ovat hidastaneet erityisesti ne, joilla on suurimmat lainat.
Matalan korkotason vuoksi sijoittajat ja ensiasuntoa harkitsevat ovat kohdistaneet katseensa myynnissä oleviin asuntoihin.
– Koska vuokrat ovat kohonneet pilviin, oman asunnon hankinta saattaa tulla edullisemmaksi vaihtoehdoksi kuin vuokralla asuminen. Omistusasuntoon sijoittaminen puolestaan voi toimia eräänlaisena turvasatamana. Vuokra-asunto tarjoaa sijoittajalle kohtalaisen varmaa kassavirtaa, kertoo kiinteistöanalyytikko Kimmo Kuoppa Kiinteistö-Tapiolasta.
Asuntomarkkinat kehittyvät yleisen taloustilanteen mukaan, ja etenkin korkotaso seuraa Euroopan taloutta.
– Jos korot lähtisivät nousuun, asuntokauppa luultavasti hiljenisi. Mutta lähitulevaisuudessa tuskin on suuria muutoksia odotettavissa, Kuoppa arvelee.
Naiset tallettavat säästönsä, miehet sijoittavat
Tutkimuksessa selvitettiin myös ajatuksia säästämistavoista. Naiset harkitsevat useammin säästötiliä tai määräaikaistalletuksia, kun taas miehet sijoittavat euronsa mieluummin asuntoihin, osakkeisiin tai valuuttaan.
– Säästö- tai sijoituskohde kannattaa valita itselle sopivaksi. On hyvä pohtia, kuinka pitkäksi aikaa varat voi sitoa ja millaisella riskillä. Riskitaso on usein sopiva, jos nukkuu yönsä hyvin. Varainhoidollisia vaihtoehtoja on paljon tarjolla, ja itselle sopivien löytämisessä voi asiantuntijan avusta olla hyötyä.
Vaikka suomalaisten luotto pankkeihin ei toistaiseksi ole horjunut, on silti joka viides vastaaja harkinnut valuutan vaihtamista kultaan tai rahojen säilyttämistä kotona.
– Kultaan voi sijoittaa esimerkiksi pörssinoteerattujen rahastojen kautta, sellaiset ovat hieman yleistyneet. Mutta missään tapauksessa rahoja ei ole turvallista säilyttää kotona, Pajulahti sanoo.
Pysy oman taloudellisen tilanteesi tasalla!
Olipa perheellinen tai sinkku, harkitseva tai huoleton rahankäyttäjä, silloin tällöin on hyvä tarkistaa omaa taloudellista kokonaistilannetta.
– Vähintään kerran vuodessa kannattaa tarkastella omia tuloja ja menoja, jotta tietää, onko oma talous balanssissa. Välitilinpäätöksen aika on myös aina silloin, kun elämässä tulee joku iso muutos, esimerkiksi perheenlisäys, muutto isompaan asuntoon tai vaikka työttömyys, neuvoo Tapiola Pankin toimitusjohtaja Marja Pajulahti.
Taloudellisesti huonompiin aikoihin on syytä jokaisen varautua jollakin tavalla. Aina siihen ei ole mahdollisuuksia, mutta toimitusjohtajan neuvo on selkeä.
– Aina kannattaisi pitää kahden tai kolmen kuukauden nettopalkkaa vastaava määrä helposti rahaksi muutettavassa muodossa tai puhtaana rahana. Silloin pärjää myös arjen yllätysten kanssa, toteaa Pajulahti.
Tapiola Pankki teettää säännöllisesti Arjen katsaus -tutkimuksia, joissa selvitetään suomalaisten ajatuksia taloudesta ja rahankäytöstä. Tuorein tutkimus on julkaistu tänään 27.9.2012.
KUUNTELE AIHEESTA myös KNETTIRADIOSSA!
Arjen katsaus syksy