Tuulivoima on voimissaan myös Suomessa ja Kuusiokunnissa

0

Energiequelle otti kuluneen vuoden aikana käyttöön 15 voimalaa, joiden yhteenlaskettu teho on 50 megawattia.

Energiequelle GmbH:lla on takanaan menestyksekäs vuosi: Yrityksen liikevaihto oli 80 miljoonaa euroa. Tulokseen päästiin rakentamalla yhteensä 15 tuulivoima- ja aurinkovoimalaitosta, joihin lukeutui myös ns. repowering-projekti. Hankkeiden yhteenlaskettu teho on noin 50 megawattia.

Lisäksi yrityksen toiminnanohjausosaston hallinnoimien voimaloiden yhteiskapasiteetti kasvoi 30 megawatilla, voimaloiden lukumäärän noustessa lähes 800:aan. Kattava hankekanta ja innovatiivinen energiahuolto. Energiequellen lähivuodet näyttävät kiireisiltä. Yrityksellä on tällä hetkellä rakenteilla 19 tuulivoimalaa, kolme aurinkovoimahanketta ja kaksi sähköasemaa.

Lisäksi yrityksellä on 160 megawatin edestä lainvoimaisia rakennuslupia, joita odotetaan saatavan vielä 46 megawatin edestä lisää. Näistä 84 MW sijoittuu Saksaan, 98 MW Suomeen ja 24 MW Ranskaan.

Energiequellen omistaja ja toimitusjohtaja Michael Raschemann on kiitollinen suuresta hankekannasta: ”Koko tiimi on tehnyt upeaa työtä koronatilanteesta, etätyöskentelystä ja niihin liittyvistä haasteista huolimatta. Meillä on tänä vuonna ennätysmäärä rakennuslupia. Olen enemmän kuin optimistinen tulevaisuuden suhteen”.

Energiequellellä on myös oma osasto, joka työskentelee innovatiivisten energiahuoltoratkaisujen parissa sähköön ja vetyyn perustuvan liikkuvuuden, power-to-x-teknologian sekä energiankulutuksen seurannan aloilla. Lähellä yrityksen pääkonttoria, Saksan Kallinchenissa ollaan parhaillaan toteuttamassa sähköisen liikkuvuuden latauskonseptia.

Energiequellellä on tällä hetkellä lähes 300 työntekijää 15 toimipaikassa. Yritys on rakentanut yhteensä yli 750 voimalaa.


 

JÄTÄ KOMMENTTI