Työttömyyden lasku hyvässä vireessä – Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen työllisyyskatsaus maaliskuu 2018

0

Työttömien työnhakijoiden määrä jatkoi laskuaan maaliskuussa.

 

ETELÄ-POHJANMAA

Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistossa oli maaliskuun lopussa 6787 työtöntä työnhakijaa. Vuoden takaisesta vastaavasta vertailuajasta määrä laski 1505 henkilöllä, eli 18,2 prosentilla. Koko maassa työttömien määrä laski samalla ajanjaksolla 16,7 prosentilla.

Työttömien työnhakijoiden osuus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskusalueen työvoimasta oli maaliskuussa 7,9 prosenttia. Lukema on pysynyt Manner-Suomen toiseksi alhaisimpana jo kahdeksan kuukauden ajan. Alhaisin työttömien työnhakijoiden lukema oli edelliskuukausien tapaan Pohjanmaan ELY-keskusalueella, ollen nyt 7,0 %. Koko maassa vastaava osuus oli 10,0 prosenttia.

Työttömien työnhakijoiden määrä laski maaliskuussa kaikissa alueen seutukunnissa sekä kaikissa alueen kunnissa. Maakunnan alin työttömien työnhakijoiden osuus, 5,6 %, kunnan työvoimasta oli kahden edellisen kuukauden tapaan Kuortaneella.

Työttömien työnhakijoiden määrä laski kaikissa ikäryhmissä. Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli maaliskuussa 1055, mikä on 13,2 % vähemmän kuin vuotta aikaisemmin vastaavana aikana. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 2602, mikä on 20,8 % vähemmän kuin vuosi sitten maaliskuussa.

Pitkäaikastyöttömien määrät jatkavat Etelä-Pohjanmaalla voimakasta laskuaan. Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden pitkäaikaistyöttömien määrä väheni viime vuoden maaliskuun vertailuajankohdasta 39,2 %. Yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden määrä väheni puolestaan vastaavalla ajalla 34,9 %.

Aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä oli Etelä-Pohjanmaalla maaliskuussa 4110 henkilöä, mikä on 5,7 % (+221 henkilöä) enemmän, kuin vuotta aikaisemmin. Kaikkiaan palveluissa oli 4,8 % Etelä-Pohjanmaan ELY-alueen työvoimasta. Palveluissa edellisvuoden maaliskuuhun verrattuna eniten kasvoi yksityiselle sektorille työllistettyjen määrä (16,9 %).

Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta.

Katso Etelä-Pohjanmaan alueen työllisyyskatsaus:

.

KESKI-SUOMI

Keski-Suomessa oli maaliskuun lopussa yhteensä 15 407 työtöntä työnhakijaa. Se on 3 199 (-17,2 %) vähemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 962 henkilöä vähemmän kuin kuukausi sitten. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on tällä hetkellä 12,1 prosenttia.

Maaliskuun nostoja:

  • Työnhakijoiden kokonaismäärä oli maaliskuussa pienempi kuin vuosi sitten.
  • Työttömien työnhakijoiden ja lomautettujen määrä jatkoi laskuaan vuoden takaiseen verrattuna.
  • Maaliskuussa viidessä kunnassa työttömyysprosentti oli alle 10.
  • Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi selvästi viime vuoden maaliskuusta, mutta työpaikat täyttyvät hitaasti.
  • Työvoimapalveluissa olevien määrässä on kasvua.
  • Työttömyyden laskussa 45-49-vuotiaiden ikäryhmä nousi kärkeen.

Koko maassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 10,0 %. Keski-Suomessa vastaava luku oli 12,1 %. Luku on neljänneksi korkein Pohjois-Karjalan (14,3 %), Kaakkois-Suomen (12,9 %) ja Kainuun (12,6 %) jälkeen. Suhteellisesti eniten työttömiä työnhakijoita oli Saarijärvellä (16,7 %) ja vähiten Muuramessa (7,8 %). Kymppikerhoon mahtuivat tällä kertaa myös Toivakka (8,5 %), Kyyjärvi (9,3 %), Uurainen (9,7 %) ja Laukaa (9,8 %).

Suurimpien kaupunkien työttömyysastevertailussa Jyväskylä sijoittui maaliskuussa seuraavasti: Espoo (8,1 %), Vantaa (9,1 %), Helsinki (9,6 %), Kuopio (10,8 %), Pori (11,9 %), Jyväskylä (12,2 %), Turku (12,2 %), Tampere (12,5 %), Oulu (12,6 %), Kouvola (12,8 %) ja Lahti (14,7 %).

Keski-Suomessa oli uusia avoimia työpaikkoja maaliskuun aikana 2 841, mikä on 543 enemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa. Kaikkiaan maaliskuussa oli avoinna 5 788 työpaikkaa, mikä on 1 222 enemmän kuin vuosi sitten. Työpaikoista täytettiin maaliskuun aikana kuitenkin vain 305, joista 187 täyttyi työ- ja elinkeinotoimiston hakijalla.

Katso Keski-Suomen alueen työllisyyskatsaus

 


 

Digi-terveysasema Kuusiolinna 700x

JÄTÄ KOMMENTTI