Ulkomaalainen raskas ajoneuvoyhdistelmä suistui tieltä Evijärvellä

0

Liukas keli pääsi yllättämään pahanpäiväisesti virolaisrekan matkan teon noin 200 metriä ”Mäntyhovin risteyksestä” Lappajärvelle päin.  Ajo hommat päättyivät täyskäännökseen tulosuuntaan ja lopulta ojanluiskaan ja tien penkalle.

Onnettomuus sattui tänään loppuiltapäivästä vähän ennen kello viittä, kantatiellä 68 kun virolaismiehen ohjaama kuorma auto matkasi Pietarsaaren suunnasta ja suistui vielä tuntemattomasta syystä tulosuunnastaan oikealle puolen tietä. Puoliperävaunun vetoauto kääntyi rytäkässä takaisin tulosuuntaa kohti. Auto ja peräkärry pysyivät koko tilanteen ajan kuitenkin pystyssä. Evijärven palokunnan päivystäjän mukaan hurjan näköisessä tilanteessa ei kuljettaja, eikä kukaan muukaan tiellä liikkuja loukkaantunut. Sairaanhoitoyksikön ambulanssi kävi tarkistamassa kuljettajan kunnon. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi onnettomuuspaikan liikenteen ohjaus ja vartiointi. Juuri tällä hetkellä paikalle odotetaan nosto- ja vetokalustoa vaurioituneen yhdistelmän poissiirtoa varten.

Poliisi saapui selvittämään onnettomuuden syytä.

JÄTÄ KOMMENTTI