Viikko 7 | EPSHP:n tiedote – maanantai | Viikonloppuna 16 uutta koronavirustartuntaa

0
Sairaalanmäki aluetta

Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin viikonloppuna pe-su 12. – 14.2.2021 kuusitoista uutta koronavirustartuntaa, jotka aiheuttivat isoja joukkoaltistumisia. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 566.  Viimeisen kahden viikon aikana on todettu yhteensä 42 tartuntaa, alueen ilmaantuvuus on 21,8/100 000 asukasta. Etelä-Pohjanmaalta on toistaiseksi löytynyt neljä koronaviruksen UK-varianttia (brittivariantti). Lähes puolet (43 %) viimeaikaisista tartunnoista on saatu perhepiiristä, sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä todettujen tartuntojen osuus on 29 % ja ulkomailta saatujen tartuntojen osuus on vain 4 %.  Tartunnan lähde on jäänyt epäselväksi 7 %:ssa tartuntoja.

Alueellamme on yhteensä seitsemän koronapotilasta osastohoidossa, valtaosa terveyskeskusten vuodeosastoilla. Viimeisen viikon aikana kaksi eteläpohjalaista on menehtynyt koronaan, yhteensä alueellamme on ollut 12 koronakuolemaa.

COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 75 054. Eilen tutkittiin 234 näytettä. Viime viikolla tutkituista 2625 näytteestä positiivisten näytteiden osuus oli 1,1 %.

Alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkin linjaukset 15.2.2021 kokouksessa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on ollut kiihtymisvaiheessa 27.11.2020 lähtien. Alueellinen yhteistyöryhmä piti voimassa 8.2.2021 antamansa suositukset, jotka ovat voimassa 1.3.2021 saakka.  Myös aluehallintoviraston antama 20 henkilön kokoontumisrajoitus yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin on voimassa 1.3.2021 saakka.

Nyrkki toivottaa kaikille turvallista hiihtolomaa ja suosittelee viettämään sitä THL:n ohjeistuksen mukaisesti.


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI